Ratsastus poistumassa modernista 5-ottelusta?
The Guardianin mukaan ehdotuksessa ratsastus korvattaisiin pyöräilyllä, jotta laji säilyttäisi olympiastatuksensa. Lehden lähteiden mukaan asiasta olisi pidetty UIPM:n eli Kansainvälisen 5-otteluliiton hallinnossa salainen äänestys.
UIPM ei ottanut väitteisiin kantaa, mutta kertoo lehden mukaan, että uudistuksista keskustellaan eri maiden lajiliittojen kanssa ja asiasta julkaistaan tiedote 4. marraskuuta.
Kansainvälisen 5-otteluliiton kansainvälinen kongressi järjestetään marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Pitkänen kertoo, että Suomen liittoon on tullut UIPM:n ja muiden maiden liittojen esitykset, ja hän odotti, että seuraavaksi niistä äänestetään kokouksessa. Hän kertoo, että Saksan lajiliitto on ehdottanut kongressille ratsastuksen poistamista 5-ottelun osalajeista, mutta ei ehdottanut korvaavaa lajia.
Pitkänen kertoo olleensa jopa yllättynyt siitä, kuinka vakavasti UIPM on ottanut asiakseen ratsastuksen kehittämisen, niin että turvallisuus lisääntyy ja hevosen hyvinvointi parantuu.
Suomen lajiliitto laati uudistusehdotuksen yhteistyössä Suomen Ratsastajainliiton kanssa.
"Juttelimme asioita todella hyvässä hengessä, ja he ottivat meidän auttamisen ja tukemisen oikeasti asiakseen", Pitkänen kiittää.
Keskustelu ratsastuksesta osana modernia 5-ottelua leimahti liekkeihin Tokion olympialaisten aikaan, kun kilpailua johtanut Annika Schleu ei löytänyt esteradalla pienintäkään yhteistyötä hevosensa kanssa. Hevonen oli tolaltaan, ja Schleu yritti turhaan saada sen liikkeelle potkimalla ja lyömällä raipalla.
Aiempia juttuja aiheesta täällä ja täällä.
The Guardianin artikkeli täällä.