Suomalainen kilparatsastus yksien kansien välissä

Yhdeksättäkymmentään käyvä sveitsiläinen ratsastusvaikuttaja Max Ammann kokosi haastattelujen ja arkistojen avulla koko suomalaisen kilparatsastuksen yksien kansien väliin. Luvassa on 127 sivua ratsastusurheilun kiinnostavaa historia- ja nippelitietoa suomalaisesta näkökulmasta katsottuna..Mistä suomalainen kilparatsastus sitten alkaa? Kansainvälisesti se alkaa Antwerpenin olympialaisista vuonna 1920, joissa oli mukana yksi suomalainen ratsastaja, Oskar Vilkama. Hän osallistui Meno-hevosellaan kenttäkilpailuun ja oli lopputuloksissa sijalla 17. Ratsukosta on olemassa yksi kuva, Wilkama on siinä ratsuväen upseerin puvussaan ja turkishatussaan ja rodultaan ja suvultaan tuntemattoman, mutta selvästi lämminverisen ruunikon, siiliharjaisen Menon satulassa. .Kaikkiaan suomalaisratsastajat ovat osalllistuneet 17 kertaa olympialaisiin. Neljällä ensimmäisellä kerralla osallistuttiin vain kenttäkilpailuun. Lontoossa vuonna 1948 luutnantti Tauno Rissanen oli Visen-hevosellaan esteratsastuksessa sijalla 23 ja kapteeni Veikko Vartiainen joutui Pontuksella hylätyksi. Kouluratsastus, josta oli tuleva Suomen leipälaji olympialaisissa, oli edustettuna suomalaisratsukoilla vasta Tukholmassa vuonna 1956, jolloin Mauno Roiha edusti lajissa suomalaisia yksin. Este- ja kenttäratsastuksessa Suomella oli joukkueet..Tukholman olympialaisten jälkeen tuli 24 vuoden tauko este- ja kouluratsastukseen ja peräti 44 vuoden tauko kenttäratsastukseen. Moskovassa vuonna 1980 olivat esteratsastaja Christopher Wegelius ja kouluratsastaja Kyra Kyrklund. Kenttäratsastaja Piia Pantsu oli Sydneyssä vuonna 2000..Entä sitten muut mestaruuskilpailut ja muut kansainväliset kisat?.CSIO-kisasarja on FEI:n vanhin. Näitä joukkuekisoja alettiin pitää vuonna 1909, ensin Lontoossa. Nimi nations cup otettiin tosin käyttöön vasta 1930-luvulla. Pohjoismaat tulivat mukaan vasta myöhään, Tukholmassa vuonna 1952..Ensimmäiset kansainväliset CSI-estekisat pidettiin Ypäjällä vuonna 1981, ja sen jälkeen säännöllisesti vuoteen aina 1984 asti, jonka jälkeen oli Helsingin vuoro järjestää nuorten EM-kisat kouluratsastuksessa vuonna 1985, samoin kuin Helsinki International Horse Show Helsingin Messukeskuksessa. Seuraavana vuonna, 1986, kisa sai maailmancup-statuksen..Maailmancup on Max Ammannin oma luomus. Kisasarja alkoi esteratsastuksessa vuonna 1978. Ammann kehitteli idean eräänlaisesta hevosurheilun Formula 1 -sarjasta, jossa matkustettaisiin ympäri maailmaa. Tätä pidettiin kuitenkin hevosille liian raskaana. Ratkaisuksi tuli maailman jakaminen liigoihin, jotka kilpailevat paremmuudestaan yhteisessä finaalissa..Kouluratsastus tuli mukaan 1985 ja heti alusta alkaen mukana oli kür. Idea musiikin tuomisesta mukaan oli hollantilaisen Joep Bartelsin. Hollantilaistuomari Jaap Pot sen sijaan keksi ratkaisun, joka sopi konservatiivisille saksalaisille. Grand prix -luokasta, jonka saksalaiset halusivat ehdottomasti säilyttää, kvaalattaisiin küriin. Kyra Kyrklund oli mukana ensimmäisen kerran kaudella 1986/87..Ensimmäiset PM-kisat pidettiin Helsingissä vuonna 1937. Paikkana oli tuliterä ratsastusstadion Laaksolla. Kenttäjoukkue pärjäsi parhaiten ja otti hopeaa. Joukkueessa ratsastivat Adolf Ehrnrooth, Yrjö Luntinen, Lars Rönnqvist ja Werner Wallden. Sitten tuli taas pitkä väli sodanjälkeisessä Suomessa. Seuraavat PM:t olivat vuonna 1951..Ammann ihmettelee, miksi PM-kisat eivät koskaan ole saaneet kansainvälisen kattojärjestön FEI:n virallista statusta, ja näin on yhä. Ammann tietää kertoa, että asiasta oli FEI:n päätöksentekijöiden kesken puhe 1980-luvulla, mutta tanskalainen johtokunnan jäsen seisautti keskustelut toteamalla, ettei FEI:n pidä puuttua traditionaalisiin paikallisiin kilpailuihin. Sillä seurauksella, että FEI ei noteerannut kisaa enää millään lailla..Vuonna 2004 PM-kisoihin mukaan kutsuttiin Baltian maat, jolloin nimi muuttui muotoon Nordic Baltic Championships..Suomenmestaruudet aloitettiin olympialajeissa vuonna 1949. Muut lajit tulivat ohjelmaan vuosikymmeniä myöhemmin..Kuulostaa oudolta, että tuohon aikaan kansalliset mestaruuskisat eivät juurikaan olleet huudossa, ilmeisesti missään päin maailmaa. ”Jos sellaiset pidettiin, ketään ei kiinnostanut”, Ammann kertoo asian laidan olleen esimerkiksi Iso-Britanniassa ja USA:ssa. Hän jatkaa suomalaisten olleen omia maanmiehiään sveitsiläisiä edellä, sillä nämä alkoivat pitää mestaruuskisoja esteratsastuksessa vasta 1950-luvun lopulla, jolloin vasta löytyi ensimmäinen halukas kisajärjestäjä. Siihen asti paremmuus ratkaistiin pistejärjestelmällä..Ammann muistaa, että 1960-luku oli eurooppalaiselle ratsastusurheilulle vaikeaa aikaa. Vasta 1970-luvulla lähti sujumaan paremmin. Vuoden 1972 MM-kisat esteratsastuksessa La Baulessa olivat menestys ja esteratsastus alkoi kasvattaa suosiotaan. Silja Pursiainen voitti SM-kisat sekä koulu- että esteratsastuksessa – samalla hevosella Ben Hurilla, vuosina 1971 ja 1972. .Kuvat Suomen Hevosurheilumuseo, Urheilumuseo, Jalkasen perhe, SRL, Jutta Koivula, Sonja Holma, Lavoniuksen perhe ja Kenneth Wrede. .Wilkama perhepiirissäLahtelainen, IT-alalla työuransa tehnyt Matti Keskinen on Oskar Vilkaman tyttärenpoika. Perheeseen on tallentunut tietoja maineikkaasta esi-isästä, kodin seinällä on muun muassa kehystettynä kuva englannintäysiveriori Corvetin kanssa, joka ohessa.Oskar Alfred Vilkama (1880-1953) oli ennen vuotta 1918 nimeltään Wilkman.. Kuvassa Vilkama oli juuri voittanut Suomen armeijan mestaruuden (Mannerheimin palkinnon), vuosi oli 1919 ja pääpalkinto Helsingissä ratsastetusta estekilpailusta oli 1000 markkaa, nykyrahassa noin 400 euroa.Vilkama yleensä koulutti omat hevosensa. Venäjällä upseerin palkka pidätettiin kokonaisuudessaan ylöspitokuluihin, upeaan täyshoitoon lukuisine palvelijoineen, komeisiin univormuihin ynnä muuhun vastaavaan. Käytännössä vain rikkailla oli varaa olla upseereita. Lisätuloja Vilkama sai kouluttamalla hevosia, voittamalla niiden kanssa muutaman kilpailun ja sitten myymällä ne. Taitavasti ratsastavalla upseerilla oli myös tiettyjä etuuksia Venäjällä. Hän sai junakuljetukset kilpailuihin hevoselle ja seurueelle ilmaiseksi, koska oli upseeri. Kerran myöhästyessään normaalivuorosta hän sai käyttöönsä veturin ja kaksi vaunua, joista ensimmäisessä istui Oskar Vilkama ja jälkimmäisessä oli hevonen. Venäjällä hän myös opetti tsaarin tyttärille ratsastusta. Vilkama voitti aikanaan myös Venäjän armeijan mestaruuden ja sai tsaarilta jalopuisen laatikon, jossa oli täydellinen Fabergén hopeinen ruokailukalusto. Miekkailusta hän sai tsaarilta myös omistuskirjoituksella varustetun miekan jossa oli kultakirjaimin teksti tsaarilta. Jälkipolvilta miekka valitettavasti katosi. Se oli todennäköisesti huikean arvokas, Keskinen toteaa. Vilkaman täytyi Suomessa lopulta jäädä eläkkeelle everstinä, oltuaan Lappeenrannan rakuunarykmentin komentaja Suomenlinnassa ja sittemmin Lappeenrannassa.Se niin kova paikka, että hän toimiessaan Yläneen alkoholistihuoltolan johtajana vuodesta 1940, hän yhä kasvatti ja koulutti hevosia. Alkoholistihuoltolan aikana viljelystilana toimineessa Huvituksessa oli maita 300 hehtaaria, joista 50 viljelyskäytössä.Hevoset tekivät kuulemma kartanon kokista sekopäisen, sillä ne tunkivat aina sisälle keittöön herkkujen toivossa. Vielä niin vanhana ettei kyennyt enää ratsastamaan Vilkamalla oli aina ulko-ovella rautainen saapasrenki ratsastussaappaiden poistamiseen. Hän elätteli loppuun saakka toivetta että jos vielä kuntoutuisi sen verran että pääsisi hevosen selkään. Vilkama osallistui sekä Tukholman että Antwerpenin olympialaisiin. Tukholmassa, vuonna 1912, hän ratsasti Venäjän lipun alla ja osallistui viisiotteluun.Antwerpenissä laji oli kenttäkilpailu, kolmen päivän kilpailu, jonka viimeisenä lajina oli esteratsastus stadionilla. Vilkaman hevonen kaatui viidennellä esteellä ja ratsastajalta katkesi solisluu. Hän jäi sairaalahoitoon Belgiaan.”Syistä, jotka on selitetty nykyaikaisen viisiottelun selostuksessa, otti suomalaisista vain yksi ratsastaja, eversti Oskar Vilkama, osaa n.s. hevoschampionaattikilpailuun. Everstimme voitti esiintymisellään kaikkien suosion ja suoritti tehtävänsä moitteettomasti. Hän oli ainoa eversti kilpailijoista ja rykmentin komentaja. On hyvin todennäköistä, että hän, ellei tapaturmaa olisi sattunut, olisi kyennyt voittamaankin kilpailun, mutta joka tapauksessa hän olisi ollut palkinnon saajien joukossa.”Olympiakohtaus lainaus kirjasta ”Seitsemännet olympialaiset kisat vuonna 1920 Antwerpenissä.”Yrjö Helmi, Otava, 1920

Suomalainen kilparatsastus yksien kansien välissä

Aiheeseen liittyvää