Menestysreseptistä ei rönsyillä: "Päivä loppuu, kun hommat ovat valmiina"

Hevoskuntouttaja Minna Rampa aloittaa päivänsä joka aamu kuudelta ruokkimalla hevoset. Kokemäkeläisessä tallissa aamupalan saavat samalla kertaa sekä aikuiset hevoset että puolison Teemu Toroskan valmentamat 1–2-vuotiaat ravivarsat..”Seitsemäksi tulee sitten työntekijöitä. Teemun varsatallin kanssa ruokinnat ja muut rutiinit ovat yhteisiä, joten jokainen voi kyllä lakaista kaikkia käytäviä ja siivota kaikkia karsinoita”, Rampa hymyilee..Viikonloput ovat aamutallin jälkeen hänellä vapaita, mutta arkisin urakointi jatkuu asiakashevosten ajamisella kahdeksasta eteenpäin – vedessä kävelemisen lisäksi valjaissa ravaaminen on oleellinen osa kuntoutusohjelmaa. Maanantai ja torstai ovat tyypillisesti pisimpiä lenkkeilypäiviä..”Iltapäivästä pyöritän vielä vesimattoa. Keskiviikkoisin en yleensä aja ainuttakaan hevosta, vaan käytän hevosia matolla koko päivän. Kuntoutettavat tekevät pääosin puolen tunnin treenejä, joten kokeneen kävelijän kohdalla saatan vaikka siivoilla karsinoita samalla. Pysyttelen kuitenkin vähintään kuuloetäisyydellä”, hän kertoo..Rampa säätää vesimaton asetuksia pääosin manuaalisesti ja tapauskohtaisesti valmiiden ohjelmien käyttämisen sijaan, joten senkään vuoksi kovin kauas ei kesken kuntoutustoiminnan voi karata..Työpäivän tarkemman ohjelman lisäksi sen pituus vaihtelee paljon..”Minulla on tällainen liukuva työaika, että päivä loppuu, kun hommat ovat valmiina. Joskus kello on kolme, joskus seitsemän, mutta yleensä jotain siltä väliltä. Jos on esimerkiksi yhden ehtoon käynyt harrastamassa raviurheilua, osa hommista jää väkisin seuraavalle päivälle.”.Raveissa käyminen on Rampalle tosiaan siinä mielessä vain harrastus, että hän kilpailuttaa vain omia hevosiaan. Piste..”Minulle olisi kyllä jätetty useampiakin hevosia kuntoutuksen jälkeen valmennuslistoille, mutta treenarin elämä ei ole minua varten. En halua selitellä, miksi kuskina on tämä eikä tuo, tai miksi juoksunkulku meni niin eikä näin. Omien hevosten kanssa voin mennä raveihin juuri sinne ja silloin kun minua huvittaa”, hän perustelee..”Meillä on paljon valmentajia, jotka tykkää kilpailuttaa muiden hevosia. Ei minua siihen tarvita.”.Valmennuslistalla on tällä hetkellä yhdeksän omaa hevosta, joten ravikilpaileminen ylipäätään kyllä kiinnostaa senkin edestä..Raviurheilu vei varhainVaikka Rampa kävi lapsena myös ratsastustunneilla, raviurheilu vei sydämen jo varhain. Ensikosketus lajiin tapahtui ravivalmentaja Meri Elomaan tallilla, joka sijaitsi aikanaan Laviassa..”Naapurissa asuvan serkkuni kanssa päädyttiin siihen vajaan parin kilometrin päähän harjailemaan hevosia ja puuhaamaan muita perusjuttuja. Olimme silloin jotain seitsemän tai kahdeksan vanhoja, eli juuri ja juuri saatiin fillaroida kotoa johonkin ilman äitiä. Lähdettiin sitten tietysti tallille”, Rampa muistelee..”Kun jokusen vuoden jälkeen Meri muutti tallinsa Kokemäelle, olin yläaste- ja lukioikäisenä edelleen kaikki kesälomat siellä töissä. Myös raviponi oli aina mukana.”.25-vuotias shetlanninponi Rontti on pihassa edelleen. Ensi kesänä yhteistä taivalta tulee täyteen kaksi vuosikymmentä..”Sen kanssa on ura aloitettu. 13-vuotiaana sain ponin ja vanhan harrastehevosen kotipihaan Lavialle. Vanhemmillani ei ollut mitään hevostaustaa, joten heillä oli lähinnä taloudellinen rooli. Hoitovastuu oli täysin minulla”, hän paljastaa..”Ennen kouluunlähtöä kävin aina ruokkimassa ja viemässä hevoset pihalle. Kahdeksantoista kilometrin päässä vietetyn koulupäivän jälkeen oli sitten liikutukset ja muut tallihommat.”.Raviurheilun lisäksi kiinnostus eläinten hoitamiseen ja huoltamiseen on varhaista perua. Peruskoulun jälkeen Rampa suuntasi lukioon, jotta eläinlääketieteellisen tiedekunnan ovia saisi raotettua Helsingin yliopistolla..”Hain kolme kertaa, mutta pääsykoe oli sitä vaikeampi mitä kauemmin lukiosta oli ehtinyt kulua aikaa. Olin muuttanut Kokemäelle ja työskentelin samaan aikaan Merillä, eikä hevosenhoitajankaan arki tuntunut hullummalta. Niinpä aloin miettiä muita kuvioita.”.Kouluksi valikoitui ensin paikallinen maaseutuoppilaitos, josta irtosi eläintenhoitoalan perustutkinto vuonna 2016. Samoihin aikoihin aloitettu hevoshierojan ammattitutkinto valmistui seuraavana vuonna..Vesimatto oli pakko saadaOpiskeluaikoina hevosalan hommat vaihtuivat kauppojen kassatuurauksiin, mutta muutama oma harrastushevonen piti raviurheilun tiiviisti mukana arjessa. Vesimattoajatus alkoi kummitella hevoshierontaopintojen jälkeen..”Olin saanut Meriltä ylioppilaslahjaksi puolikkaan varsasta nimeltä Seashadow, joka kärsi uransa aikana jalkavaivoista. Se oli jonkun hankosidevammansa jälkeen Kankaan Annella kuntoutuksessa”, Rampa kertoo..”Hevonen tuli sieltä niin hienossa kunnossa kotiin, että halusin kanssa tuollaisen vesimaton, millä saa hevoset näin hyvälle mallille.”.Seuraavana kesänä, eli vuonna 2018, vesimatto vihdoin saapui. Toroskan vuokraaman tallirakennuksen toinen puolikas jäi tyhjäksi, ja Rampa sai käyttöönsä remontoidun hoito- ja kuntoutustilan sekä käytävällisen karsinoita..Toroskan varsoille on tätä nykyä varattu yksitoista karsinaa, loput seitsemäntoista ovat kuntoutettavien ja kilpahevosten käytössä. Lisäksi löytyy pihattopaikkoja..”Alkuun tallissa asuvia kuntoutushevosia oli vähemmän, kun ei sillä tavalla ollut nimeä. Ehdin siksi jonkin verran kiertelemään hierontahommissa muilla talleilla. Nyt kaikki aika menee kuntoutettavien kanssa, ja silti varsinkin syksyisin saa myydä ei-oota viikoittain”, Rampa toteaa..”Parin viikon välein pyrin pitämään viikonloppuna yhden vanhojen asiakkaiden päivän, jolloin vastaanotan hierottavia ja kertakävijöitä vesimatolle, mutta tulijoita olisi enemmän kuin on aikoja. Muille talleille minulla ei ole mitään mahdollisuutta mennä kiertelemään, ja omillakin kuntoutusasiakkailla käy ulkopuolinen hieroja.”.Peruspilarit säilyneet samanaHevoskuntouttajan kiireisyyden ovat varmistaneet hyvien tulosten lisäksi ammattivalmentajien suosio. Vakioasiakkaisiin kuuluvat muun muassa Harri Koivunen, Markku Nieminen sekä Tuija ja Joni-Petteri Irri..Kuntoutusjaksojen peruspilarit – vesimatto, ajotreenit ja laser – ovat säilyneet samoina, mutta vuosien varrella hienosäätöä on toki tapahtunut kokemuksen karttuessa..”Valjaissa tehtävä treeni on aikaisempaa tehokkaampaa, mutta vastapainoksi hevoset saavat enemmän muuta jumppaa, lähinnä vesimatolla. Pääasia on, että liikkuminen pysyisi mahdollisimman laadukkaana”, Rampa painottaa..”Pyrin myös mahdollisimman vaihteleviin treeneihin. Ajossa voidaan käyttää jarrukärryjä tai hiittikärryjä, käydä pikkuhölkällä tai reippaammalla lenkillä. Matolla voi veden määrää ja kävelyvauhtia säätämällä saada tosi monenlaisia yhdistelmiä. Lisäksi siinä on ylämäkiominaisuus, ja laittamalla hevoselle Equiband-jumppakuminauhan saadaan ihan erilaisia tehoja ja ulottuvuuksia.”.Kunkin kuntoutettavan ohjelma räätälöidään yksilöllisesti vamman laadun ja vakavuuden mukaan. Eikä asiakkaalla aina ole varsinaista vammaakaan, sillä ravimaailman ymmärrys vesikävelyn ja muun erilaisen jumppaamisen hyödyistä kasvaa vähitellen..”Yleensä aloitetaan matalassa, ihan vaikka kymmenen sentin korkuisessa vedessä, eikä siellä kävellä puoltakaan tuntia. Loukkaantumistapauksissa eläinlääkärin luvan jälkeen aletaan hölkkäämään kärryistä, tarvittaessa kaverin selässä, että hevonen pysyisi rauhallisena”, Rampa selittää..”Jonkinlainen treeni tehdään neljä tai viisi kertaa viikossa. Ensimmäiset ajolenkit ovat kahdesti viikossa korkeintaan viisi kilometriä, johon lisätään pituutta kilometri viikossa. Kolmas päivä otetaan ohjelmaan, kun tuntuu että hevonen sen kestää.”.Vaikka vedessä kävellään muina päivinä, kovastakaan mattotreenistä ei siirrytä suoraan raskaampiin ajoharjoituksiin. Vamma-alue tarvitsee vahvistuakseen ensin hölkässä tulevaa venytystä ja iskutusta..Äkillinen kuormitus on omiaan uusimaan ongelman, tapahtuipa se harjoituksissa tai niiden ulkopuolella. Siksi Rampa haluaa pitää hevosia myös mahdollisimman paljon pihalla..”Tarhakäyttäytyminen pysyy paljon rauhallisempana, kun virtaa ei pääse pakkautumaan. Mahdollisuuksien mukaan hevoset ulkoilevat pareittain.”.Hevoskuntouttaja arvelee, että yhdeksänkymmentä prosenttia hänen asiakkaistaan pääsee vamman kuntouttamisen jälkeen kilpailemaan. Konsepti toimii, eikä siihen haaveilla muutoksia..”Tämä on juuri sellaista työtä mitä haluan tehdä. Samalla tavalla jos jatkuu, olen tyytyväinen. Hirveän paljon on saanut olla tekemisissä tosi hienojen hevosten kanssa, jotka ovat ihan kaikessa käytöksessään niin fiksuja ja itsevarmoja. Ainakin tietää, mihin pitäisi pyrkiä myös omien hevosten kanssa.”

Menestysreseptistä ei rönsyillä: "Päivä loppuu, kun hommat ovat valmiina"

Aiheeseen liittyvää