53. kerta toden sanoi Oulussa – takuupotti laukesi jälleen
Yhden Toto5-pelaajan merkit sattuivat Oulussa kohdilleen.Kuva: Jarno Unkuri

53. kerta toden sanoi Oulussa – takuupotti laukesi jälleen

Oulun Toto5-riviin saatiin kaksi suosikkivoittajaa, mutta kun loput lähdöt menivät yllättäjille, löytyi oikeita rivejä vain yksi kappale. Se tiesi taitavalle petsarille 100 000 euron lunastusta.

Toto5-rivin arvo oli jo ennen päätöskohdetta huomattava, kun No Elle Gran ja Enter Mayweather olivat voittaneet lähtönsä yllättäjinä. Siinä Ville Koiviston ja Lemmen Viemän juoksu meni kuin elokuvissa, ja 8-vuotias tamma kesti niukkaan voittoon ennen aivan rinnalle rynnistänyttä suursuosikkia Jussixia.

Nina Mustosen valmentaman Lemmen Viemän startti oli uran 53. ja voitto tamman ensimmäinen.

”Voittoa on vuosikausia odotettu! Joskus se on ollut lähellä, mutta nyt kun sitä ei odottanut yhtään, niin se tärähti”, Muhoksella asuva Nina Mustonen kertoi voittajahaastattelussa tunteikkaana.

Takuupotti jaettiin toisen kerran vähän ajan sisään, sillä myös perjantaina Porissa löytyi pääpelissä vain yksi täysosuma.

Lue raveista lisää keskiviikon Hevosurheilusta.

Oletko jo tilaaja?

T5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T5-1: 3 No Elle Gran, 1 %, 25,52 euroa

T5-2: 6 Gambling Face, 45 %, 54,73 e

T5-3: 5 Kopran Taisto, 19 %, 243,95 e

T5-4: 11 Enter Mayweather, 5 %, 2631,22 e

T5-5: 13 Lemmen Viemä, 1 %, 100 000 e

Vaihto: 56 672,58 euroa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi