Derbyvoittaja palaa ”rikospaikalle” – suuri pelikannatus mietityttää valmentajaa
Benjamin Evo voitti Suuren Suomalaisen Derbyn nykyisellä kotiradallaan Vermossa vuonna 2017. Kuva: Roosa Lindholm

Derbyvoittaja palaa ”rikospaikalle” – suuri pelikannatus mietityttää valmentajaa

Veijo Heiskasen tallista juoksee illan T65-kierroksella parempikin voittosauma kuin lähtönsä kakkossuosikiksi pelattu Benjamin Evo.

Benjamin Evo (T65-3) on kärsinyt vuoden 2017 derbyvoiton jälkeen vakavista jalkavammoista, ja ura on ollut katkollakin. Viime keväänä sen ja Veijo Heiskasen tiet erosivat yhtyäkseen uudestaan tämä vuoden tammikuun lopussa. Benjamin Evo palasi toimintansa Vermoon siirtäneen Veijo Heiskasen valmennukseen, ja toiveet olivat heti korkealla.

”Jaloistaan ja hengitykseltään hevonen tuntui paremmalta kuin koskaan minulla sitten nelivuotiskauden. Tuli heti tunne, että kesää ajatellen ori ei ole sanonut vielä viimeistä sanaansa”, Heiskanen kehuu.

Hän ehti ilmoittaa hevosen jo Forssaan starttiinkin, mutta talleja kiertävä ja vuohisrupea aiheuttava virustauti aiheutti poisjäännin. Nyt yritetään uudestaan, mutta matalalla profiililla.

”Benjamin Evo ei ole varmaan juossut koskaan hokeilla ellei joskus varsana. Nyt tarvitaan pitkät hokit, ja ne vievät varmasti puhtia pois. Tälle hevoselle on ihan eri asia juosta avojaloin kuin hokeilla”, Veijo Heiskanen varoittaa.

”Rupitaudin jälkeen on ajettu kyllä treenejä, muttei mitään erityisiä vauhteja. Tämä kilpailu ajetaan testistarttina matalalla profiililla, ja minulle olisi yllätys, jos ori voittaisi. Kunhan saataisiin ehjä startti.”

Siihen nähden pelikannatus on puolilta päivin yllättävän korkea, yli 20 prosentin luokkaa. Paremmaksi T65-voittosaumaksi tallistaan Veijo nimeää Lemieux Bokon (T65-5), jota on rastattu samaan aikaan vain 3 prosenttia!

”Se hyökkäsi Moilasen Arin mukaan viimeksi 200 metriä kaverin selästä niin innoissaan, ettei muistanut hengittää ja pakahtui lopussa. Sen pitäisi päästä tulemaan mahdollisimman pitkään selässä, niin sillä olisi mahdollisuus voittaa. Ei silti mikään toppchans.”

Don Pedro D.K. (Toto65-4) taas ei mene hokeilla mihinkään. Olisi hyvä, jos se saisi rahaa, niin nahkea se oli viimeksi. Sama juttu oli viime talvena, Don Pedro vaatii päästä juoksemaan avojaloin että alkaa pärjätä”, Veijo tiedostaa.

Vermon T65-peli sulkeutuu keskiviikkona 23.2. kello 19.10. Benjamin Evo juoksee 3. kohteessa kello 19.50, Don Pedro D.K. 4. kohteessa 20.10 ja Lemieux Boko 5. kohteessa 20.30.

Benjamin Evo voitti Suuren Suomalaisen Derbyn nykyisellä kotiradallaan Vermossa vuonna 2017.
Derbyvoittaja palasi Heiskaselle – ”Eiköhän molemmat ole nyt hyvillä mielin”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi