Huippuperiyttäjänä tunnettu Celebration Ride jouduttiin lopettamaan viime perjantaina. Tammalla olisi ollut toukokuussa 25-vuotissyntymäpäivät, mutta iän mukanaan tuomat terveysongelmat pakottivat hevosen omistaneen Hannu ja Hanna Härmälän vaikeaan ratkaisuun.”Se oli aika huono jaloistaan, niitä hoideltiin koko ajan. Silmissäkin oli vikaa, mutta se ongelma saatiin korjattua. Lopulta toinen takapolvi meni niin huonoksi, ettei vanhaa muoria voinut enää pitää”, Hanna Härmälä kertoo.”Hevonen haudattiin Sukkisten maille.”Hautapaikalla Härmälä viittaa pariskunnan kotitilaan, Sukkisten kartanoon.Lars Ingman Oy AB:n kasvattama Celebration Ride oli itse kovaa sisarusparvea, sillä La Reine De La Nuitin ja Express Riden jälkeläisenä sen täyssisaruksiin kuuluivat muun muassa vajaat 220 000 euroa tienannut Ride The Night ja lähes 540 000 euron voittosummaan yltänyt kaksinkertainen Suur-Hollola-ajon voittaja Inspiration Ride.Celebration Riden kilpaura käsitti ainoastaan 17 starttia, eikä tamma yltänyt kaviourilla suuriin mainetekoihin, vaikka voittikin seitsemän kisaa ja selvisi esimerkiksi Kymenlaakso-ajon finaaliin.Tamma kilpaili viisivuotiskaudellaan enää kolme kertaa, kunnes siirtyi siitokseen.Vuonna 2005 Celebration Ride siirtyi Hannu ja Hanna Härmälän omistukseen. Samana keväänä syntyi tamman ensimmäinen varsa: urallaan peräti kolme SE-tulosta juossut kriterium- ja derbyvoittaja Target Hoss.Suur-Hollola-ajonkin urallaan voittanut Target Hoss tienasi urallaan hulppeat 572 999 euroa. Eikä Celebration Riden seuraavakaan varsa jäänyt kauas isoveljensä saappaista. Target Hossia vuoden nuorempi Up-Date Hoss voitti niin ikään Suur-Hollola-ajon ja tienasi urallaan reilut 430 000 euroa..Myös muut Celebration Riden jälkeläiset ovat pärjänneet radoilla mainiosti, kuten teki lähes 150 000 euroa tienannut St Leger -voittaja Yahuu Hoss.”Celebration Ride oli arka hevonen. Paha se ei osannut kuitenkaan olla kenellekään. Nopea se oli pakenemaan, jos se pelästyi jotain, mutta riimunnaru ei koskaan kiristynyt, niin kuuliainen se oli. Se toimi ihan joka paikassa”, Hanna Härmälä muistelee tamman hienoa luonnetta.”Se oli hyvin kiltti, mutta arka ja omanlaisensa, kuten sen varsatkin ovat.”Celebration Riden merkitys Hoss-kasvateistaan tunnetun Härmälän pariskunnan kasvatustoiminnalle oli todella merkittävä.”Sehän meidät teki tunnetuksi. Se on ihan fakta”, Härmälä painottaa. ”Ilman sitä tammaa meillä ei olisi niin paljon hyviä kasvatteja. On meillä muitakin hyviä tammoja ollut, ja on edelleen, mutta se hankittiin puolivahingossa muutama vuosi aloittamisen jälkeen. Ja se nosti meidät ravikansan tietoisuuteen. Siitä oli iloa kaikille, kun sen jälkeläiset menivät niin hyvin, ja esimerkiksi Target Hossin taustalla oli iso kimppa, jolle se tuotti paljon iloa.”Tänä keväänä Härmälät odottavat syntyväksi neljää varsaa, joista yksi on ehtinyt jo syntyä.