Koulutuskeskus Brahe: Valvontaeläinlääkärin tuoreissa tarkastusraporteissa ei ole ilmaantunut huolenaiheita
Koulutuskeskus Brahe tiedottaa, että valvontaeläinlääkärin tekemissä tarkastuksessa ei ole havaittu ongelmia.Kuvituskuva: Anu Leppänen

Koulutuskeskus Brahe: Valvontaeläinlääkärin tuoreissa tarkastusraporteissa ei ole ilmaantunut huolenaiheita

Koulutuskeskus Brahen Ruukin hevoskeskuksen toiminnasta on esitetty vakavia väitteitä. Mahdollisia tapahtumia selvitetään viranomaisvoimin.

Raahessa sijaitseva Koulutuskeskus Brahe on julkaissut uuden tiedotteen koskien medioissa esille tulleisiin väitteisiin Ruukin hevoskeskuksen hevosten kohtelusta.

Esimerkiksi Suomen Hippos on tehnyt väitteistä tutkintapyynnön poliisille.

Koulutuskeskus Brahe tiedottaa, että valvontaeläinlääkärin tekemissä tarkastuksessa ei ole havaittu ongelmia.
Ruukin hevoskeskuksesta tehty yksi tutkintapyyntö – Tutkinnanjohtaja: ”Tällä hetkellä emme tutki rikosta rikosmielessä, vaan hankimme aineistoa”

Viimeisin tarkastuskäynti kesäkuun alussa

Koulutuskeskus Brahe kertoo, että hevoskeskuksessa on tehty valvontaeläinlääkärin tarkastuskäyntejä vuosien aikana, eikä niiden perusteella ole noussut esille huolenaiheita.

Koulutuskeskuksen mukaan viimeisimmät tarkastuskäynnit on toteutettu 27.5.2022 ja 6.6.2022, ja vastavalmistuneen tarkastusraportin mukaan hevoset ovat olleet asiallisesti hoidettuja sekä levollisia.

"Suhtaudumme erittäin vakavasti mediassa esille tulleisiin väitteisiin koskien Ruukin hevoskeskuksen hevosten kohtelua. Olemme välittömästi suorittaneet sisäisen selvitystyön sekä osallistumme avoimesti sekä Hippoksen että poliisin aloittamaan selvitykseen. Väitteet tulee tutkia perusteellisesti ja haluamme turvata eri tahoille työrauhan, jonka vuoksi emme tule antamaan asiassa jatkotiedotteita tai kommentteja ennen kuin selvitystyö on valmistunut", tiedotteessa sanotaan.

Tiedotteen mukaan hevoskeskuksessa on säännölliset eläinlääkäritarkastukset, joten hevosten kuntoa on tarkastettu ja tarpeelliset hoitotoimenpiteet ovat tulleet aina suoritetuksi asianmukaisesti.

Aiemmin koulutuskuntayhtymän hallitus päätti lopettaa nykyisenkaltaisen ravivalmennuksen nykymuodossaan vuoden loppuun mennessä ja tehdä uudet suunnitelmat hevoskeskuksen tulevista palvelumuodoista.

Lue lisää ravivalmennuksen päättymisestä: Ravivalmennustoiminta päättyy Ruukissa – Mauri Jaara näkee oman jatkonsa mahdollisena, jos sopimusta muutetaan

Koulutuskeskus Brahe tiedottaa, että valvontaeläinlääkärin tekemissä tarkastuksessa ei ole havaittu ongelmia.
Opetusministeriö: Vakavat syytökset pitää selvittää – SEY valmistelee Ruukista tutkintapyyntöä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi