Kurri Jari Bokon kilpaura ohi – ”Sen kanssa on saanut kokea hienoja hetkiä”
Kotimaan lämminveristen eturiviin lukeutunut Kurri Jari Boko päättää kilpauransa. Omistaja Satu Laakson julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että ori vaikuttaa jatkossa siitoksessa.
”Tällä hetkellä hevonen on luonnollisesti vielä Iikka Nurmosen tallissa. Hevosen lopullinen sijoituspaikka selvinnee loppusyksystä”, Laakso kertoo.
Kurri Jari aloitti kilpauransa Ruotsissa 2-vuotiaana silloisen osaomistajansa Veijo Heiskasen valmennuksessa. 3- ja 4-vuotiskaudella se kilpaili menestyksekkäästi Ruotsin ikäluokkalähdöissä ja 75-lähdöissä.
5-vuotiskausi oli Kurri Jarille tuloksellisesti uran paras sen juostua lähes 80 000 euroa. Kauden merkittävimmät voitot irtosivat Vermon Viisivuotispokaalista ja Kaustisen Isla-ajosta. Uumajan kansainvälisessä 5-vuotislähdössä Berth Johansson Memorialissa Kurri Jari Boko sijoittui toiseksi.
Kurri Jari Boko palasi radoille vuoden 2023 lopussa ja kilpaili vain muutaman kerran. Ori oli siirtynyt Iikka Nurmosen valmennukseen, sillä Veijo Heiskanen oli menneen vuoden aikana lopettanut tallin pidon ja myynyt oman omistusosuutensa hevosesta Satu ja Pasi Laakson Valley Media Oy:lle.
Vuosina 2024 ja 2025 Kurri Jari Boko ravasi voitot muun muassa Rovaniemen Arctic Heat Kingistä, Seinäjoen kansainvälisestä Etain Royal Stayer-ajosta, Kaustisen Festivaali-ajosta ja Kouvola-ajosta. Lisäksi Kurri Jari Boko edusti Suomea sekä Finlandia-ajossa että Kymi Grand Prix’ssä vuonna 2024.
Laakso muistaa erityisen hyvin huhtikuussa 2022 ravatun Viisivuotispokaalin.
”Siinä ikäluokassa oli tosi paljon hyviä hevosia. An-Dorra juoksi Viisivuotispokaalissa keulassa. Kurri Jari Boko oli johtavan rinnalla koko matkan. Lopussa se hylkäsi An-Dorran ja voitti lähdön. Se oli hieno voitto”, Laakso muistelee.
Kuluva vuosi on ollut Kurri Jari Bokolle rikkonainen.
”Hevosella on ollut useita pienempiä vaivoja kauden mittaan, eikä sitä niiden myötä ole saatu omalle tasolleen. Se täyttää nyt 10 vuotta ja on koko uransa ajan kilpaillut Ruotsin ja Suomen kovimmissa lähdöissä, joten hevosen kannalta reiluinta on siirtyä syrjään radoilta ja alkaa valmistautua terveenä tulevaan siitosuraan”, Iikka Nurmonen kommentoi.
Kurri Jari Boko on erittäin hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa. Se on luonteeltaan yhtä virkeä ja energinen kuin pikkuvarsana ja nauttii selkeästi elämästään. Tulevat siitosoriin velvollisuudet tietävät Kurri Jari Bokolle myös muuttoa Maaningalta uusiin maisemiin.
”Haikein mutta ennen kaikkea kiitollisin mielin siirretään Jari kilpauralta eläkkeelle. Jari on huippu-urheilija kultaisella kilpailupäällä. Sen kanssa on saanut kokea hienoja hetkiä niin kilpailujen osalta kuin kotona arjessakin, aina iloinen Jari. Arvostan suuresti tämän hevosen luonnetta, kiltti ja sopivasti pilke silmäkulmassa. Meille niin tärkeä Jari”, hoitaja Jenni Tuokko sanoo.
Kurri Jari Boko kilpaili urallaan 69 kertaa totosijoin 18–13–14. Oriin voittosumma kohosi lähes 250 000 euroon.

