Viime marraskuussa Juniorikypärät-kilpailusarjan voittoa tuulettaneella Sara Hautamäellä oli tiistaina Seinäjoella mukana taitoa ja onnea.
Viime marraskuussa Juniorikypärät-kilpailusarjan voittoa tuulettaneella Sara Hautamäellä oli tiistaina Seinäjoella mukana taitoa ja onnea.Arkistokuva: Terhi Piispa-Helisten

Ohjastajalupaus putosi montèssa hevosensa kyydistä - "Onneksi ei osunut pää maahan"

Viime vuonna Juniorikypärät-kilpailusarjan voittanut Sara Hautamäki, 19, tippui eilen tiistaina Seinäjoen montèlähdössä ajokkinsa kyydistä, mutta vaikuttaisi onneksi selvinneen vähällä.

Illan päättäneessä kymmenennessä lähdössä Feeling Flash ja Sara Hautamäki johtivat joukkoa toiseksi viimeiseen kaarteeseen saakka. Sitten hevonen laukkasi ja Hautamäki ohjasi sen radan ulkoraitaan, missä ruuna teki talliportin kohdalla tiukan käännöksen.

"Lensin maahan, mutta onneksi sain pidettyä loppuun asti ohjista kiinni, eikä hevonen päässyt irti", Hautamäki kertaa keskiviikkoaamuna.

"Multa lähti tietenkin ilmat pihalle ja hetken siinä joutui haukkomaan happea rauhassa ennen kuin pääsin liikkumaan. Taisin selvitä mustelmilla ja turvonneella polvella. Onneksi ei osunut alastulossa pää maahan."

Lähdön voi katsoa tästä

Seinäjoen Toto5-raportin voi lukea tästä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi