Kuopiossa ei juosta tiistaina kovan pakkasen vuoksi, lue raviurheilujohtaja Arto Hytösen perustelut
Kello 10.50 tuli tieto Kuopion ravien peruuntumisesta. Tuoreimmat sääennusteet lupailivat illaksi reilun 20 asteen pakkasta, jonka lisäksi tuulta on useampi metri sekunnissa.
Maanantaina Suomen Hippoksen raviurheilujohtaja Arto Hytönen kommentoi, että päätös tehdään poikkeuksellisesti maanantaina kello 10.15 alkaneessa palaverissa. Sääennusteita haluttiin seurata, koska niissä oli eri sääpalveluiden osalta eilen jopa 10 asteen hajonta.
Arto Hytönen kommentoi Kuopion ravien peruutuspäätöstä seuraavasti:
”Raskain mielin jouduimme tekemään perumispäätöksen. Pakkasta oli luvattu jopa yli 20 astetta, lisäksi oli ennustettu kovaa tuulta, sillä on merkittävästi kylmentävä vaikutus. Nimenomaan aamun tuoreiden ennusteiden pohjalta tehtiin päätös, ei Kuopion tämänhetkisen sään perusteella. Onneksi loppuviikko näyttää paremmalta, että päästään ajamaan”, Hytönen kommentoi.
Miksi päätös tehtiin vasta nyt?
”Eilisissä ennusteissa oli sääpalvelun käyttämissä säämalleissa 10 asteen eroavaisuus ääripäiden välillä eli ennusteet olivat 14-24 astetta. Halusimme varmuuden siitä, mihin ennuste lopulta asettuu. Varmuus tietysti lisääntyy, kun päätöstä siirretään eteenpäin. Meillä on tahtotila tehdä päätökset mahdollisimman aikaisin, mutta jos siihen ei ole riittävää faktapohjaa, päätöksentekoa siirretään eteenpäin. Asia on kuitenkin niin tärkeä kaikille alan toimijoille, että emme halua peruuttaa raveja köykäisin perustein.”
Muutetaanko sääntöä, jonka mukaan päätös tulee tehdä viimeistään klo 8.30?
”Sitä meidän täytyy pohtia, kun saamme pakkasjakson ohi. Tavoite on, että peruutuksia tulee mahdollisimman vähän. Sääntöjen mukaan täytyy kuitenkin toimia, ja hevosen hyvinvointi on tärkein asia päätöstä tehdessä.”
Onko linjaus nyt sellainen, että raveja perutaan jatkossakin entistä herkemmin?
”Tämä on poikkeuksellinen jakso. Tästä ei tule vetää mitään suurempia linjanvetoja. Jokainen päivä tarkastellaan erikseen, ja päätökset tehdään ennusteiden perusteella. Raveja tullaan järjestämään jatkossakin talvisin. Toivon sydämestäni, että pakkasperuutukset loppuisivat tähän”, Hytönen kommentoi.
Uutiseen päivitetty kello 11.10 Suomen Hippoksen raviurjeilujohtaja Arto Hytösen tuoreet kommentit