Morison palasi lauantaina kotitalliin juoksematta kilpaa.
Morison palasi lauantaina kotitalliin juoksematta kilpaa.Arkistokuva: Anu Leppänen

Pelimanni-ajo ajetaan ilman toista suosikeista – ”Sitä riskiä en ota”

Siru Juutinen ei lähtenyt tekemään Morisonin kanssa toista 9 tunnin autoreissua Pälkäneeltä Kaustiselle kahden päivän sisään.
Julkaistu

Lauantaina Siru Juutinen jätti Morisonin pois ennen kuin raveja oli vielä keskeytetty. Loppulähdöt siirrettiin sunnuntai-illalle, mutta tänään Morison jäi kotitalliin.

”Tietysti oltaisiin mielellään lähdetty ajamaan, kun hevonen oli suosikeita ja olisi puolustanut viimevuotista voittoa, mutta täytyy aina ajatella hevosen parasta. Jos ei olisi aina niin tehty, ei varmaan tässä oltaisikaan”, Siru Juutinen aloittaa.

”Morisonilla on omat ongelmansa, ja yksi niistä on kuljetus. Tämä on vasta toinen talvi, kun on tehty pidempiä kilpailureissuja, mutta edelleen Morison stressaa niitä. Eilenkin hiki tippui, kun oltiin perillä Kaustisella, ja kotona loimi oli taas ihan märkä. Toista yhdeksän tunnin reissua en halunnut tällaisella stressaajalla päivän välein tehdä, ettei mene vati nurin. Sitä riskiä en ota.”

Ettei raveja pystytty lauantaina ajamaan, tuli Juutiselle yllätyksenä.

”Sellaista ennakkoinfoa Kaustiselta tuli, että balanssi täytyy valmentajan päättää vasta paikan päällä eikä etukäteen voida taata, minkälainen keli on. Silti en osannut ajatella, että ravit menisi peruutukseen.”

”Sitten kun oli vielä vähän matkaa jäljellä, Juha (Utala) soitti, että jalka uppoaa rataan. Päätös tehtiin heti, että ei ajeta, jos rata on yhtään vaarallinen. Sellaisella radalla Morison ei muutenkaan mene. Tuomariston päätöstä vaan jouduttiin odottamaan, että hevosen saa jättää pois ilman ilmokieltoa, kun maanantaiaamuna ilmoitetaan hevonen Vermoon”, Juutinen jatkaa.

Pettymyksestä huolimatta häneltä löytyy ymmärrystä rataa kohtaan.

”Viimeiseen asti yrittivät kaikkensa, mutta olosuhteet olivat haastavat. Kun päätös tehtiin, tiedottaminen olisi voinut olla parempaa. Tuli vaan ylimalkainen viesti, että ravit on siirretty huomiselle, mutta ei esimerkiksi mitään tietoa, tuleeko pois jättämisestä ilmokieltoa. Ehkä sitä pidettiin itsestäänselvänä”, Siru Juutinen pohtii.

Mahdollisiin matkakorvauksiin lauantain osalta ei otettu vielä kantaa.

”Niitä pohditaan sitten, kun ravit ajettu.”

Morison palasi lauantaina kotitalliin juoksematta kilpaa.
Ravilauantaista ravisunnuntai - Kaustisen T75-ravit ajetaan loppuun päivän viiveellä
Morison palasi lauantaina kotitalliin juoksematta kilpaa.
Rataolosuhteet pettivät – Kaustisen 75-ravit loppuivat lyhyeen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi