Mr Stahl on esiintynyt vakuuttavasti jo pitkän aikaa.
Mr Stahl on esiintynyt vakuuttavasti jo pitkän aikaa.Kuva: Pekka Salonen

Pelkkiä totosijoja tänä vuonna ravannut ori mukaan Killerin Eliittiin – "Hätyytteli jo viime vuonna ikäluokan kärkihevosia"

Viisivuotiaan Mr Stahlin taustavoimat ovat vastanneet myöntävästi kutsuun Killerin Eliittiin, joka ravataan lauantaina 10. kesäkuuta. Killerin Eliitti on tänä vuonna 4- ja 5-vuotiaille lämminverisille rajattu kutsukilpailu, jonka ykköspalkinto on 25 000 euroa.

Urjalalaisen Ville Mäkelän valmentama Mr Stahl on tehnyt vahvan alkukauden, sillä oriilla on tältä vuodelta seitsemästä kilpailusta neljä voittoa eikä se ole kertaakaan jäänyt kolmen parhaan ulkopuolelle. Tuorein voitto tuli keskiviikkona Vermosta jämäkällä tyylillä. 

“Mr Stahl hätyytteli jo viime vuonna ikäluokan kärkihevosia ja on jatkanut vahvaa nousua sen jälkeenkin. Se sopii mainiosti Killerin Eliittiin, joka on nuorten nousevien ravurien suurkilpailu tänä vuonna”, Killerin toimitusjohtaja Miika Lähdeniemi sanoo radan tiedotteessa. 

Mr Stahlin omistavat Goljat Stable & Jm Auto- ja Tavarakauppa, kasvattajat ovat Juuja Stable & T.T.R. Stable ja hevosta hoitaa Inka Haatainen

Eliittiin on kutsuttu myös Seinäjoki Racessa vahvasti neljänneksi taistellut Shackhills Twister, joka jatkaa seuraavaksi kansainvälisissä tehtävissä Finlandia-Ajossa. 

Killerin Eliittiin kutsutaan kaikkiaan kymmenen hevosta. Kahdesta lähdöstä on voittajalle luvassa varma kutsu: Eliitti-katsastukset ajetaan Killerillä maanantaina 22. toukokuuta ja Vermossa keskiviikkona 31. toukokuuta. 

Mr Stahl on esiintynyt vakuuttavasti jo pitkän aikaa.
Killerin Eliitti rajataan tänä vuonna 4- ja 5-vuotiaiden kutsukilpailuksi - samalla kilpailumatka pitenee
Mr Stahl on esiintynyt vakuuttavasti jo pitkän aikaa.
Raviraportti: Mr Stahl ja Dzingel löytäneet voittovireen – EL Indeedille kauden kärkiaika

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi