Sukulinjat: Hevosten kanssa kasvaneet

Sukulinjat-sarjassa saman perheen hevosihmiset puhuvat toisistaan. Samuli Innanen on oppinut isältään Kari Innaselta, että ahkerat pärjäävät aina.

Kari Innanen:

Samuli on seikkailunhaluinen ja utelias elämään. Hän on osannut kiertää muutakin kuin tahkoa ja aina pistänyt nenäänsä eteenpäin asioissa. Näin isän näkökulmasta ei kyllä aina mene puhe perille, mutta utelias hän on.

Samuli oli iloinen ja lupsakka lapsi. Hän oli suvun ensimmäinen lapsenlapsi ja ehkä vähän lellitty isovanhempien ja muiden sukulaisten puolelta. Me asuttiin hyvin tiiviisti Samulin lapsuusaika ennen koulua, samassa pihapiirissä oli isovanhemmat ja isoisovanhemmat.

Samuli meni lukioon peruskoulun jälkeen ja kun oli kaikenlaista harrastetta, ei koulunkäynti ollut kovin intensiivistä. Kyselin, onko hänellä kesätöitä, ja Samuli meinasi, ettei oikein taida päästä mihinkään. Ehdotin sitten, että lähdetkö Ruotsiin. Samuli ajeli jo silloin hevosia kotona, ja soitin Liljendahlin Reijolle, joka oli Stig H Johanssonilla töissä, että otatteko te kesätöihin tällaisia nuoria. Reijo meinasi ensin, että onko se vähän nuori, mutta hän kattelee, jos vähäksi aikaa olisi hommaa. Sain houkuteltua Samulin sillä varjolla ruotsinkielen oppiin. Se oli ehto, että hän pääsee sinne, että käy talvella kerran viikossa preppauksessa.

No, koulu oli loppumassa ja Reijo soitti, että nyt meillä on hätätilanne, pääsisikö se poika kuitenkin heti? Kävin hakemassa hänet koulusta, sanoin, että nyt mennään, illalla lähtee lautta. Ja sinne se läks Ruotsiin koko kesäksi, vähän heikolla kielitaidolla. Siinäkin se seikkailunhalu näkyi.

Itselleni on isona juttuna jäänyt mieleen, kun menimme joka syksy Samulin syyslomalla saareen sukumme paikkaan viikoksi. Oltiin mökillä, kalastettiin ja käytiin metsällä. Sitä kaipaisi vieläkin.

Meillä on tässä hevoshommassa molemmilla aika vahvat mielipiteet. Varsinkin silloin, kun pyöritin sitä vähän isompaa tallia, annoin joskus kohtalaisen räväkkää palautetta. Mutta Samulilta tuli aina samalla tavalla takaisin päin. Sitten me käännettiin selät vastakkain ja käveltiin vähän aikaa eri suuntaan ja sen jälkeen asiat oli hyvin taas. Siinä me ollaan samanlaisia, että saatetaan ottaa asioita vähän kärjekkäästi, mutta ei se kestä kauan.

On mukava nähdä, että elämä on kohdellut Samulia hyvin. Ei hän ikinä mikään hirmu hulttio ole ollut, mutta tuntuu hyvältä, kun pojalla on elämä kohdallaan. Itselleni nykyisin tuottaa suurinta iloa touhuta ja seurata lastenlasten menoa.

Samuli Innanen:

Isä on tosi reilu ja auttavainen muita ihmisiä kohtaan. Osaa hän olla kyllä vähän periaatteellinenkin, joku voisi sanoa jääräpäinen.

Isä oli tosi nuori, kun synnyin, eikä hän ainakaan ankara ollut. Lapsena sain tehdä aika vapaasti omia hommiani. Kyllä isällä jotain periaatteita oli, mutta oli mulla aika vapaa kasvatus. Isä ei vahtinut tai kytännyt, mutta ei tietysti auttanut liikaakaan mokailla. Kyllä mä ajattelen, että mulla oli mukava lapsuus.

Isällä ja isoisälläkin oli hevosia, joten olen syntynyt hevosten sekaan ja kasvanut siellä. Ehkä kaikkein tärkein asia hevoshommassa on tietää, minkälainen eläin se on ja miten se elää. Ja ne tärkeimmät asiat olen oppinut kotoa.

Olen aina saanut hevosten kanssa tehdä, ja joskus tietysti tuntui, että joutunutkin. Olen aika pienestä kengittänyt ja ajanut itse, kävin ratsastamassakin, ennen kuin aloin ajaa hevosia. Eli kyllähän minä isältä olen oppinut kaiken, mitä hevosista tiedän ja oppinut periaatteet.

Esimerkillään isä on myös opettanut, että kun on ahkera ja tekee hommia, niin pärjää aina.

Siinä me olemme isän kanssa samanlaisia, että meitä ei kumpaakaan vaivaa ihan pienet asiat. Eikä me kumpikaan ihan lampaita olla. Isä välittää ihmisistä, mutta sillä on sellainen hyvällä tavalla huoleton ote elämään. Sitä voisi vähän enemmän oppia itsekin.

Emme ole ihan päivittäin tekemisissä, mutta useamman kerran viikossa puhutaan puhelimessa. Ja raveissa nähdään. Riippuu tietysti vähän sesongista kuinka usein, välillä monta kertaa viikossa ja välillä harvemmin. Ja käydäänhän me puolin ja toisin kyläilemässä. Mutta molemmilla on hevosia pihassa, niin se vähän rajoittaa.

Isinä meitä yhdistää se, että pystymme tarjoamaan omille lapsillemme vähän samankaltaisia asioita. Meillä tietysti tuo ponihomma on ihan mahtavin, mun aikaan sitä ei ollut. Mutta pystymme tarjoamaan muksuille ulkoilmalapsuuden ja terveellisen harrastuksen.

On ihan mahtavaa olla isä. Mulla on kaksi tyttöä ja meitä yhdistää hevosharrastus, niin kuin tietysti isänkin kanssa. On tosi kiva viettää päivät ulkoilmassa tyttöjen kanssa ja antaa niiden tehdä ja oppia, ja nähdä oppimisen riemu. Tämä yhdistää koko perhettä, ja se tuntuu tosi hienolta.

Hevosurheilu toivottaa hyvää isänpäivää! Juttu ilmestyi alun perin Hevosurheilussa 6.11.2020