Suomen Hippoksen hallitus kokoontui perjantaina.
Suomen Hippoksen hallitus kokoontui perjantaina.Kuvituskuva: Jussi Lähde

Suomen Hippoksen uusi viestintäpäällikkö selvillä

Suomen Hippoksen hallitus kokoontui perjantaina.

Hallitus päätti valita Suomen Hippoksen uudeksi viestintäpäälliköksi yhteiskuntatieteiden maisteri Saara Iivarin. Hän aloittaa toimessaan osa-aikaisesti 1.12.2021 ja kokoaikaisena 1.1.2022.

Asiasta lisää hetken kuluttua.

Aiemmin viestintäpäällikön pestiä hoitanut Suvi Hakkarainen lopetti työn syyskuussa. Hän siirtyi juontamaan talviurheilulajien studiolähetyksiä Elisa Viihde Viaplay ja V sport -kanaville

Lisäksi kokouksen asialistalla oli muun muassa toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen esitettäväksi valtuuskunnalle, muiden valtuuskunnan kokousmateriaalien hyväksyminen sekä ravikilpailusääntöjen muutokset ja kilpailukalenterin hyväksyminen vuodelle 2022. Lisäksi hallitus käsitteli lääkeaine- ja dopingrikkomuksia.

Investointihankehakemusten arvo oli yli 3 miljoonaa euroa. Alkuperäisessä alan rahoituskehyksessä investointitukiin oli varattu 800 000 euroa ja hallitus päätti esittää vuoden 2022 investointitukien määrärahan korottamista 1,2 miljoonaan euroon. Hallitus piti tärkeänä edistää investointihankkeiden muuttamista monivuotisiksi.

Hallitus vahvisti ravikilpailusääntöjen muutoksia vuodelle 2022.

Kilpailusuorituksiin liittyvissä määräyksissä muutoksia tulee ajotapaan ja hevosen käsittelyyn. Muutosten myötä ajovitsa on merkinantoväline. Ajovitsaa ja ohjia saa käyttää vain kevyeen merkinantoon muutamia yksittäisiä kertoja lähdön aikana siten, ettei käyttöön liity erityistä voimaa. Hevosen käskeminen on kiellettyä.

Sääntövaliokunta käsittelee kiellettyyn ajotapaan ja sopimattomaan hevosen käsittelyyn liittyviä rangaistusmääräyksiä viikolla 45 pidettävässä kokouksessaan ja näistä tiedotetaan myöhemmin.

Investointitukea esitetään myönnettäväksi seuraaville raviradoille: Oulu, Turku, Seinäjoki, Lahti, Tampere, Pori, Vermo, Kouvola, Mikkeli, Jyväskylä ja Kuopio. Huomionarvoista on, että ensi kesänä kuninkuusravit järjestävä Forssa ei saanut investointitukea.

Hallitus käsitteli Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunnan esityksestä kahta lääkeaine- ja dopingrikkomusta.

Hevosesta Jezabela 5.7.2021 otetussa näytteessä todettiin timololia. Lääkeaine on epäselektiivinen beetasalpaaja, jota käytetään muun muassa silmänpainetaudin hoidossa. Saatujen selvitysten perusteella toimikunta piti todennäköisenä, että lääkeaine on joutunut näytteeseen näytteenottotilanteessa, eikä timololi siten ole peräisin hevosesta.

Hevosen Jezabla osalta lääkeaine on joutunut hevoseen näytteenottotilanteessa, mistä johtuen positiivinen testitulos ei aiheuta rangaistusta. Hallitus päätti kuitenkin määrätä hevosen Jezabela vastuuvalmentajalle Heli Muurmanille 100 euron sakon selvitysten yhteydessä todetun puutteellisen lääkekirjanpidon takia. Hevonen vapautetaan kilpailukiellosta

Hevosesta Pippi Roc 17.7. otetussa näytteessä todettiin korkeahko pitoisuus beetametasonia. Lääkeaine kuuluu kortikosteroidien ryhmään (kortisoni) ja sitä voidaan käyttää muun muassa erilaisten tulehdusten hoitoon. Ravikilpailusääntöjen mukaan kaikki hevosen lääkitseminen on kielletty 4 vuorokautta ennen kilpailua. Lääkintäohjeessa kortikosteroidien (ml. beetametasoni) ohjeelliseksi varoajaksi annetaan 14–28 vrk.

Hallitus päätti asettaa hevosen Pippi Roc vastuuvalmentaja Dimitri Palmroosin 12 kuukauden kilpailukieltoon ja määrätä hänelle 1 000 euron sakon dopingrikkomuksesta ja puutteellisesta lääkekirjanpidosta. Hevonen vapautetaan kilpailukiellosta. Hevosen Pippi Roc kilpailusuoritus Mikkelin raveissa 17.7.2021 mitätöidään ja lähdön tulokset sekä kilpailun palkinnot korjataan vastaamaan oikeaa tulojärjestystä.

Pääset lukemaan Suomen Hippoksen tiedotteen kokonaisuudessaan tästä.

Lähteet: Suomen Hippoksen tiedote

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi