Veikkauksen Juha Ahjolinna näkee Superlauantailla tärkeän roolin, vaikkei sen T75-pelistä odotetakaan enää miljoonavaihtoa.
Veikkauksen Juha Ahjolinna näkee Superlauantailla tärkeän roolin, vaikkei sen T75-pelistä odotetakaan enää miljoonavaihtoa. Kuva: Anu Leppänen

Superlauantain jackpot pieneni radikaalisti – Veikkauksella siihen looginen syy

Viime vuoteen asti Superlauantain T75-jackpot oli 500 000 euroa. Nyt se on enää 80 000 euroa.
Julkaistu

Veikkaus tiedotti tammikuun lopulla, että Suomen T75-pelissä on 1.2. lähtien 40 000 euron jackpot joka kierroksella, jolla Ruotsissa ei ole jackpotia.

Sosiaalisessa mediassa havahduttiin tällä viikolla siihen, että samalla hävisi Superlauantain tavaramerkkeihin kuulunut puolen miljoonan euron jackpot. Turun ja Kuopion kesken jaetulla T75-kierroksella täysosumien kesken jaetaan tällä viikolla ”vain” 80 000 euroa ylimääräistä rahaa.

”Veikkauksen vastuullisuustoimenpiteet vaikuttavat pelaajien pelikäyttäytymiseen ja pelien liikevaihtoihin, ja muutokset heijastuvat myös pelien tarjouksiin. Nykyisessä tilanteessa 500 000 euron jackpot ei olisi nostanut vaihtoa lähellekään edellisten Superlauantai kierrosten tasoa. Tämän takia Superlauantain jackpotia on laskettu”, Veikkauksen muuttuvakertoimisen vedonlyönnin tuoteryhmäpäällikkö Juha Ahjolinna perustelee.

Silti hän näkee Superlauantailla edelleen tilauksen.

”Superlauantai on konsepti, joilla pyritään herättämään raviurheilua ja totopelejä kohtaan mielenkiintoa myös sellaisissa asiakasryhmissä, jotka eivät muuten kiinnostuisi raveista tai seuraavat raveja muutaman kerran vuodessa. Aktiivisen, päivittäin raveja seuraavan asiakkaan näkökulma ja tarpeet kiinnostumiseen raveja tai totopelejä kohtaan on erilaiset kuin asiakkaan, jonka mielenkiinnon kohteet on pääsääntöisesti muissa lajeissa tai peleissä. Superlauantain konsepti on myös asiakaspalautteiden mukaan tykätty kaikissa asiakasryhmissä juuri nopean tempon ja hyvän studiolähetyksen eikä pelkästään ison Toto75-potin takia. Ihmiset ovat erilaisia, ja Superlauantai tarjoaa tuotteena erilaisen mahdollisuuden raviurheilun mielenkiinnon heräämiseen kuin 50 muuna viikonloppuna.”

Vastuullisuustoimenpiteistä puhuessaan Ahjolinna viittaa erityisesti 1.2.2022 voimaan astuneeseen ns. vuositappiorajaan. Veikkauksen peleihin voi vuodessa hävitä maksimissaan 15 000 euroa.

”Uusien vastuullisuustoimenpiteiden voimaantulo on aiheuttanut uuden markkinatilanteen. Ammattimaisesti tai tavoitteellisesti järkipelejä pelaavien pitää pelata entistä tarkemmin ja tehdä valintoja mitä Veikkauksen pelejä pelaavat, jotta pelaaminen voi jatkua. Esimerkiksi keskittämällä pelaamisen peleihin, joissa kokee voitollisen pelaamisen todennäköisimmäksi lyhyellä aikavälillä tai vähentää tai lopettaa ison varianssin pelien epätodennäköisimpien rivien pelaamisen, joilla voittaa paljon mutta harvoin”, Ahjolinna selvittää.

”Muutokset vaikuttavat totopelien liikevaihtoon vuositasolla negatiivisesti kymmeniä miljoonia euroja. Positiivinen asia toki on, että jackpot-kierroksia on huomattavasti useammin, mikä on myös ollut pelaajien tahtotila. Pelaajamäärissä ei ole myöskään tapahtunut merkittäviä muutoksia. Toistaiseksi nykyistä jackpot-käytäntöä jatketaan markkinatilanteen ollessa tämä.”

Ruotsissa jackpot syntyy, kun T-pelissä joku voittoluokka ei toteudu ja sen rahat jaetaan samassa pelissä yleensä seuraavalla kierroksella. Suomessa käytäntö on nykyään erilainen.

”Totopeleissä jaetaan vuosittain 2 miljoonaa euroa jackpoteja ja bonuksia Veikkauksen maksamattomista pelitoiminnan varoista. Ainoastaan pieni osa tästä kertyy totopeleistä. Tämän lisäksi totopeleissä jaetaan totopelisääntöjen mukaan vuosittain kaikki toteutumattomien voittoluokkien rahat”, Juha Ahjolinna avaa.

”Yksi monista muutoksista, joiden yhteisvaikutuksesta totopelien laskusuhdanne kääntyi merkittävään nousuun ja joka on tuottanut kahdessa viime vuodessa noin 20 miljoonaa euroa lisää pelikatetta, on ollut päällekkäisen jackpot-tarjonnan poistaminen. Rahapeliala on kokenut viimeisten vuosien aikana valtavia muutoksia, eikä toimintaympäristö ole enää sama, vaikka yksittäisissä ratkaisuissa palattaisiin vanhoihin toimintamalleihin. Mikään vaihtoehto ei ole kuitenkaan tulevaisuudessa poissuljettu, ja seuraamme tietysti tarkkaan palautetta sekä keskustelua tilanteesta.”

Superlauantain Turun ravit alkavat lauantaina 5.3. kello 17.00 ja Kuopion ravit 17.10. T75-peli sulkeutuu kello 19.00.

Veikkauksen Juha Ahjolinna näkee Superlauantailla tärkeän roolin, vaikkei sen T75-pelistä odotetakaan enää miljoonavaihtoa.
Veikkaus selkiyttää käytäntöjään - jackpot joka lauantai joko Ruotsissa tai Suomessa
Veikkauksen Juha Ahjolinna näkee Superlauantailla tärkeän roolin, vaikkei sen T75-pelistä odotetakaan enää miljoonavaihtoa.
Vuositappioraja puhuttaa pelaajia – Hevosurheilu kysyi, Veikkaus vastaa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi