Henri Bollström ajaa Kyle Webiä.
Kyle Web päättää parin kuukauden taukonsa maanantaina.Kuva: Anu Leppänen

Suur-Hollolaan tähtäävät tallikaverit kohtaavat Loviisassa – Toto4-pelin rivihinta 20 senttiä

Timo Korvenheimolla on kolme hevosta Loviisan Toto4-pelin avauksessa.

Maanantaina kotimaassa ravataan kahdella paikkakunnalla. Illan pääravien estradina toimii Tornion Laivakangas, Loviisassa puolestaan ajetaan kakkosravit. Jälkimmäisen pääpelinä toimii Toto4.

Vaikka kakkosraveissa pelataan kesän ajan Toto4-peliä 50 sentin panoksella, tekee maanantai tähän poikkeuksen, koska illan pääravien pääpelinä on 50 sentin panoksella pelattava Toto5 eli Iso vitonen.

Loviisan Toto4-peli käynnistyy illan seitsemännestä kohteesta. Timo Korvenheimo tuo lähtöön peräti kolme hevosta, joista kaikilla on tähtäimenä vajaan kahden viikon päästä ajettava Suur-Hollola-ajo.

Mielenkiinto kohdistuu etenkin reilun kahden kuukauden paussilta palaavaan Kyle Webiin. Syksyn ja talven aikana tiuhaan voittoja napsinut ruuna tienasi viime vuoden aikana peräti 87 150 euroa. Tämän vuoden neljä starttia on tuottanut 11 500 euroa.

”Tämä maanantain startti on sellainen, että kunhan saadaan henget auki. Sanotaan näin, että sijoituksella ei ole mitään väliä. Tärkeintä on, että saamme täysipainoisen startin”, Korvenheimo sanoo.

Kyle Webin edellinen startti on huhtikuulta. Sen jälkeen sille suoritettiin pieni operaatio, jossa sen polvia putsattiin.

”Siinä tuli pieni tauko, mutta sen jälkeen kaikki on mennyt hyvin. Aavistuksen nopea aikataulu tämä on, mutta Suur-Hollolaan yritämme kuitenkin.”

Timo Korvenheimon suojatit pyrkivät parantamaan asemiaan Suur-Hollola-ajon rankingissa.
Timo Korvenheimon suojatit pyrkivät parantamaan asemiaan Suur-Hollola-ajon rankingissa.Kuva: Jarno Unkuri

Suur-Hollola-ajo uudistui tälle vuodelle siten, että alkuerät jäivät kokonaan pois. Kisa ajetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa siten, että suoraan välieriin pääsee 40 rankingin parasta hevosta. Kyle Web on maanantaina päivitetyssä rankingissa sijalla 22. Korvenheimon valmennettavista Sahara Sandstorm on sijalla 53 ja Hazelhen Hermes sijalla 55.

”Sahara Sandstormin kanssa koitamme saada karsintapisteitä. Voittosummasta saatavilla pisteissä olemme ihan hyvillä sijoilla, mutta karsintapisteet ovat vähissä”, Korvenheimo laskee.

”Kouvolassa hevonen näytti huonolta, mutta kellotin sille viimeisen tuhannen 11,6. Eli ihan kelpo kunnossa se on. Koitetaan maanantaina saada hyvä sijoitus tauluun.”

Hazelhen Hermes on Kyle Webin tavoin huilannut pari kuukautta. Nyt sillä on edessään kahden startin viikko, sillä maanantain jälkeen se kilpailee vielä keskiviikkona Vermossa.

”Se sai olla kolme viikkoa laitumella. Nyt sitä on pari kertaa treenattu laitumelta käsin. Sillä on ollut vähän erilainen valmistautuminen, mikä on toiminut sen kanssa monena vuonna yllättävän hyvin.”

Suur-Hollola-viikonloppu on tähtäimessä myös kriteriumvoittaja God Hyperionin kanssa. Se ei kuitenkaan kilpaile päälähdössä vaan samana päivänä eli sunnuntaina 30.6. ajettavassa Nelivuotispokaalissa.

"Sille kuuluu oikein hyvää. Kaikki on hyvässä aikataulussa", Korvenheimo raportoi.

Henri Bollström ajaa Kyle Webiä.
Kyle Web etenee rahasarjojen kautta kohti huippua – "Se vain tuntuu koko ajan notkeammalta"

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi