Antti Teivainen kehui Pauhiksen vastanneen vastustajilleen hyvin.
Antti Teivainen kehui Pauhiksen vastanneen vastustajilleen hyvin. Kuva: Anu Leppänen

Teivainen ja Pauhis tekevät tulosta – tänä vuonna pelkkiä voittoja

Olavi Nisosen valmentama Pauhis on 11-vuotiaana elämänsä kunnossa.

Lauantain 75-kierroksen ensimmäisessä kohteessa ykkössuosikki oli selvä: Antti Teivaisen ajama Pauhis.

Olavi Nisosen 11-vuotias suojatti ei ole tänä vuonna kohdannut parempaansa. Kausi ja voittoputki alkoi syyskuussa, kun Antti Teivainen hyppäsi orin kärryille. Sitä ennen Teivainen oli ajanut hevosta kerran aiemmin, lokakuussa 2020, voittoisasti silloinkin.

Muuten ohjastuksesta on aina vastannut valmentaja Nisonen itse. Vuonna 2020 valjakko starttasi ensimmäistä kertaa kuninkuuskilpailussa ja oli kokonaiskilpailun seitsemäs. Sen jälkeen matkaa ovat mutkistaneet jalkaongelmat, jotka vaikuttavat nyt selätetyiltä.

Teivaisen ja Pauhiksen putki on jo kuuden voiton mittainen.

Valjakko oli saanut lauantaiseen starttiin ykkösradan, mutta Teivainen ei yrittänyt siitä keulapaikalle. Hän kertoi, että oli jo etukäteen päättänyt ajaa kuolemanpaikalla. Siitä ori on parhaimmillaan.

”Siitä se keskittyy, keulassa se vähän katselee maisemia”, ohjastaja kommentoi voittajahaastattelussa.

Lähtö jouduttiin uusimaan pari kertaa, mutta Teivaisen mukaan se ei vaikuttanut kylmähermoiseen hevoseen mitenkään.

Nisonen kehui hevosen nousseen nyt viimeinen sille tasolle, mille sen on odotettukin yltävän. Hän totesi talvikelien sopivan harvaliikkeiselle, dieselmäiselle Pauhikselle hyvin.

”Vaikka menee se kesälläkin”, hän täsmensi.

Kierroksen suurin yllätys nähtiin kuudennessa kohteessa, kun Juha Utalan 43-kertoiminen Hyvännäköinen kiri voittoon kylmäveristen tasoitusajossa. Lähdön ennakkosuosikki oli Saara Mäkisen ajama Varsova, joka laukkasi ja juoksi porukan takajoukoissa. Lopussa sen kiri riitti kolmanteen sijaan.

Ennen kohdelähtöjä Vermossa ravasivat voittoon O.Å. Erikuva, Pretty Vision, BWT Fury, Mozartkugel ja Ukkoherra. Ponilähdön veivät nimiinsä Spike Comp rattaillaan Elmeri Pussi, joka on tänä vuonna debytoinut myös hevosten ohjastajana.

Lisää kierroksen tapahtumista täällä.

Toto75-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

Toto75-1: 1 Pauhis, 69,84 %, 0,14 €

Toto75-2: 1 Knows Best, 52,65 %, 0,25 €

Toto75-3: 1 Tähtiviilee, 47,92%, 0,60 €

Toto75-4: 7 Girls With Curls, 18,09 %, 3,42 €

Toto75-5: 1 Prince Palema, 3,84%, 77,80 €

Toto75-6: 4 Hyvännäköinen, 1,14 %, 2 964,66 €

Toto75-7: 7 Way To Go, 23,02 %, 5 587,24€

Voitto-osuudet:

7 oikein: 5 587,24 €

6 oikein: 21,92 €

Vaihto: 346 441,87 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi