Jukka Lehtonen luotsasi Turun Hipposta vuoden 2021 alusta lähtien.
Jukka Lehtonen luotsasi Turun Hipposta vuoden 2021 alusta lähtien.Kuva: Henri Toiviainen

Turun Hippoksen puheenjohtaja vaihtuu – ”Toimintatavat ei oikein istuneet minulle”

Vuoden 2021 alusta lähtien Turun Hipposta luotsannut Jukka Lehtonen ilmoitti maanantain hallituksen kokouksessa luopuvansa puheenjohtajuudesta.

Jukka Lehtonen on perin vaitonainen kommentoidessaan asiaa Hevosurheilulle.

”Kyse on Turun Hippoksen sisäisestä asiasta, enkä halua riepotella sitä, ettei tule loukanneeksi ketään”, hän aloittaa, mutta suostuu kuitenkin avaamaan asiaa hieman:

”Tulen liike-elämän puolelta, ja yhdistystoiminnassa toimintatavat on kovin erilaiset. Ne ei oikein istuneet minulle. Hevosmaailma on myös oma maailmansa. Olin hallituksessa ainoa ulkopuolinen, joka ei ole valmentaja tai asian harrastaja”, Jukka Lehtonen lisää.

Kokemusta pienimuotoisesta hevosen omistamisesta ja valmentamista Lehtosella oli toki noin 30 vuoden ajalta. Turun Hippoksen hallituksessa hän ehti vaikuttaa jo vuoden ennen puheenjohtajaksi ryhtymistään eli vajaat 2,5 vuotta.

Mihin tilaan Turun Hippos jää?

”Sitä en osaa sanoa, siitä en kanna enää murhetta. Lähes koko hallitusaikani oli korona-aikaa, siinä ei päässyt mitään ihmeellistä toteuttamaan. Korona vei parhaan terän.”

Turun Hippos ry hallituksen puheenjohtajana vuoden 2022 loppuun asti toimii Henri Virtanen ja varapuheenjohtajana Sari Mäki.

Linkki Turun Hippoksen tiedotteeseen

Jukka Lehtonen luotsasi Turun Hipposta vuoden 2021 alusta lähtien.
Uusia tuulia Metsämäessä – Hannu Nivolalle valittiin seuraaja

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi