Hollantilaistuomarin harmoniahaave

Keskustelussa on monta asiaa kerrallaan. Yksi puheenaihe on nykyhevosten laatu, ratsastettavuus ja reaktiivisuus. Toinen keskustelu on kouluratsastus sellaisena, jona se tällä hetkellä areenoilla nähdään. Kun KWPN-mies Jespers puhuu hevosista, hän puhuu niistä jalostuksen tulokulmasta. Jalostusta pystyy ohjaamaan haluttuun suuntaan. Joskus hyvinkin nopeasti. Sama pätee muihinkin asioihin. Pitää vain tehdä päätös siitä, mitä halutaan. Jespers toteaa, että hevosjalostus on mennyt niin paljon eteenpäin, että kouluhevosen kohdalla biomekaanisesti ajateltuna ollaan maksimissa. Enempää liikettä ei hevoselta enää voi eikä tarvitse vaatia. ”Ollaan oltu maksimissa joitakin vuosia jo", Jespers täsmentää. "Kuinka monta kertaa minullekin on käynyt niin, että katson jonkun hevosen liikkumista areenalla ja sanon itselleni ”wow, miten tämä on edes mahdollista?”Se, mitä tänään radoilla nähdään, on seurausta tietoisesta päätöksestä, josta alkaa olla jo aikaa. ”Vuosituhannen vaihteen paikkeilla KWPN:ssä nähtiin, että kantakirja oli menossa liian raskaaseen suuntaan. Hevosissa oli liian vähän sähköä. Tehtiin päätös keventää ja modernisoida rotua, koska ratsastajat ovat pääasiassa naisia”, hän sanoo.Jespers tekee kädellään nopean liikkeen ylöspäin samalla kun päästää nopean vislauksen. Wfyit! Se tapahtui loppujen lopuksi nopeasti. Vähän liiankin nopeasti. 25 vuoden aikana suuntaa on säännöllisesti reivattu ja tarkistettu. On huomattu, että hevosten reaktiivisuus ja nopeus on asia, jota voi olla liikaa, Jespers myöntää sen. Kun päätös lähteä poispäin vanhanaikaisesta hevosmallista oli tehty, huomattiin jossakin vaiheessa, että hevoskannasta oli tulossa paitsi äärimmäisen liikkuva, myös erittäin reaktiivinen ja sitä kautta äärimmäisen sensitiivinen. Jotta ei jouduta tilanteeseen, jossa on hevosia, joilla pystyy ratsastamaan vain ammattilainen, tarvittiin vastakohtaa, vähän rehtiä rauhallisuutta, jos ei haluta sanoa jähmeyttä. Sitä löytyi saksalaisesta Donnerhall-verestä, eikä saksalaisoritta epäröity Hollannissa käyttää temperoimaan hevosia sellaisiksi, että muutkin, kuin maailman TOP10 pysyy satulassa. Jespers kertoo, että hollantilaiset lähtivät suorastaan etsimällä siihen tilanteeseen etsimään hyviä saksalaisoriita, mutta toisin päin sama ei ole tapahtunut kuin vasta viime vuosina, saksalaiset eivät kuulemma ole olleet kovin kiinnostuneita hollantilaisoreista. Tällä hetkellä KWPN on Jespersin mielestä hyvässä vaiheessa. Liiallista reaktiivisuutta on saatu kitkettyä pois, mutta hevoset pysyvät edelleen keveinä. Jespers toteaa, että yleisesti ottaen, ongelma ei ole hevosissa. Ne ovat oikein hyviä. Lajin kehitystoimet on suunnattava muualle. "Nyt tarvitaan parempaa ratsastusta. Hevosystävällisempää, miellyttävää, sääntöjenmukaista ratsastusta", Jespers näkee. Tämän asian kontrollointi ei ole KWPN-jalostajien eikä rakennetuomarien käsissä, mutta Jespersillä on mielessään täsmäkeino, eikä hän ole ensimmäinen, joka asiasta mainitsee. Vaihdetaan fokus rakennetuomareista koulutuomareihin. Heihin, jotka arvioivat, arvostelevat ja pisteyttävät jalostuksen tuloksia tekemässä sitä, mihin ne on jalostettu. Ja kun Jespersistä on kyse, puhutaan lähinnä nuorten hevosten luokista, mutta mikäänhän ei estä laajentamasta ideaa muihinkin luokkiin, miksei vaikka grand prix'hin. "Ratkaisu on tuomaritoiminnassa. Ei niinkään ratsastajissa. Ainakaan huippuratsastajissa. He nimittäin pystyvät muuttamaan ratsastustaan vaikka kesken suorituksen, sormia napsauttamalla, kunhan siitä saa tuomaripisteitä", Jespers sanoo.Jespers lähestyisi ongelmaa hyvällä. Kannustimella, joka on itsessään positiivinen, mutta alleviivaa sopivasti samalla haluttua asiaa. Hän vauhdittaisi toivottua muutosta ratsastuksessa tuomalla koulukisoihin kaksi eri palkintoa. Itse asiassa näin on jo tapahtunut Suomessa, Ruotsissa, Belgiassa ja hiljattain ensimmäisen kerran myös Hollannissa. Kaikki sellaisissa kisoissa, joissa Jespers on ollut tuomarikollegiossa mukana.Jespersin kuningasidea on harmoniapalkinto. .... haluamme palkita toisentyyppisistä asioista, täysin riippumatta siitä, onko hevosessa paljon vai ehkä vähän vähemmän laatuaFrenk Jespers ideastaan. Perinteinen ykköspalkinto menee teknisesti ja sääntöjen mukaan parhaalle suoritukselle, kuten tälläkin hetkellä. Niin vallankumouksellinen ei Jesperskään ole, että antaisi luokkavoiton jollekin muulle, kuin sille ratsukolle, jonka hevosessa on eniten laatua. Ideana on, että luokassa on toinekin palkinto. Harmoniapalkinto annetaan parhaalle ratsastukselle. Sitten annetaan ajan kulua, ja katsotaan, kumpi palkinto alkaa saada eniten arvostusta. Entä kumpi palkinto kiinnostaa yleistä mielipidettä enemmän? Asiaa voi halutessaan painottaa, tuomalla harmoniapalkintoon riittävästi palkintorahaa. Sama ratsukko ei voisi saada molempia palkintoja.”Harmoniapalkinnon saaja ei ole luokan voittajaratsukko. Voittaja saa jo yllin kyllin kunniaa siitä, että voittaa luokan. Me haluamme antaa kaksi palkintoa siksi, että on mukavaa saada antaa niitä enemmän. Mutta myös siksi, että haluamme palkita toisentyyppisistä asioista, täysin riippumatta siitä, onko hevosessa paljon vai ehkä vähän vähemmän laatua.”Eikö joskus voittaja voi olla myös paras ja harmonisin ratsastaja?”Voi olla, mutta ajatus on, että yksi ykköspalkinto riittää. Ja me haluamme palkita sitä nuoren hevosen ratsastajaa, joka tietää, ettei voita, eikä edes yritä voittaa, vaan tuo nuoren hevosensa kilpailuihin, jotta se saa kilpailukokemusta ja systeemi pyörii.”Jespers toivoo, että harmoniapalkinto otetaan käyttöön seuraavaksi myös nuorten hevosten MM-kisoissa.Ilman erillistä harmoniapalkintoakin koulukisoissa on mahdollista palkita. Tai rangaista. Sitä varten ovat pöytäkirjan alakerran pisteet. Jespers toivoo, että tätä mahdollisuutta hyödynnettäisiin tuomaristossa täysimääräisesti joidenkin erittäin hyvien, mutta liian kovakätisten ratsastajien kohdalla.”Heidän pitää ymmärtää, että kovalla ratsastuksella ei voita”, hän tuumaa. .KommenttiRakenteelliset ongelmatFrenk Jespersin kanssa puhe kääntyi tuomareihin. Siihen, että tuomaritoiminnan rakenteissa on tietyt rakenteelliset ongelmansa. Ja nyt ei puhuta siitä, mitä kukakin tuomari näkee, vaan siitä, mitä tapahtuu, jos näkee jotakin, mitä ne muut eivät näe. Päälle päin näyttää siltä, että systeemi ei kannusta eriäviin mielipiteisiin, vaan pyrkimys on pikemminkin konsensukseen. Jonka ratkaisee enemmistö, on se sitten henkinen tai lukumäärällinen. Ongelma on siinä, että joskus voi käydä niin, että yksi tuomari viidestä on se, joka on oikeassa. Jos hän ilmaisee eriävän mielipiteensä, tuhannen taalan kysymys on, saako hän oikeassa olemisesta käytännössä kiitosta vai moitteita? Mitä hyötyä ja mitä seurauksia tälle tuomarille on siitä, että hän kertoo näkemyksensä ääneen ja kirjoittaa sen pöytäkirjaan? Jos seurauksena on lauman ulkopuolelle jääminen, kovapäisinkin oman tien kulkija ajan mittaan kesyyntyy. Harmoniapalkinto olisi yksi tapa tuoda esiin erilaisia arvostelukohtia missä tahansa kouluratsastussuorituksessa. Siitä saataisiin mielenkiintoista pohdittavaa, kun joku lajin ulkopuolinen urheilutoimittaja kysyisi miksi luokan voittaja ei saanut harmoniapalkintoa vaan luokkapalkinnon. Ehkä hän jossain vaiheessa jopa kysyisi, miksi hän sai "vain luokkapalkinnon". Tuomareiden ammattikunnassa on tiettävästi kova kilpailu siitä, kuka pääsee tuomaroimaan parhaisiin kisoihin. Hevosurheilu Ratsastus ei tiedä, minkälainen prosessi tuomareiden valinta kisoihin on, mutta valintoja ei tulisi tehdä ”pärstäkertoimella”, vaan täysin objektiivisesti. Mikä estäisi tekemästä valintoja esimeriksi arpomalla?Nyt, kun alkaa olla täysin selvää, että kouluratsastuksen tuomaritoiminnan on lajin henkiinjäämisen takia muututtava, suuntaus ei saa ainakaan olla se, että jeesmiesten ja jeesnaisten on helpompi saada kutsuja. Joita jakelee muutama omasta arvostaan tarkka laumanjohtaja. ."Code of points olisi hyvä ratkaisu", sanoo Kyra Kyrklund, joka toivoo kouluratsastukseen yhtä objektiivista arvostelusysteemiä kuin taitoluistelussa

Hollantilaistuomarin harmoniahaave

Aiheeseen liittyvää