Kajaanin raviradan tilanne on tukala. Kuva: Teemu Kangas
Uutiset

Yle: Kainuun Ravirata Oy hakeutunut konkurssiin

Kajaanin ravitoimintaa pyörittävä Kainuun Ravirata Oy on jättänyt konkurssihakemuksen. Tänä vuonna Kajaanissa ei pystytty järjestämään totoraveja ollenkaan.

Johanna Heinonen

Kainuun ravirata -osakeyhtiö on jättänyt konkurssihakemuksen Kainuun käräjäoikeuteen, kertoo Yleisradio.

Yhtiö on pyörittänyt ravitoimintaa Kajaanin raviradalla Kuluntalahdessa, mutta tälle vuodelle yhtiö ei saanut maa- ja metsätalousministeriön jakamia toiminta- tai palkintotukia. Tälle vuodelle merkityistä neljästä ravipäivästä kaksi saatiin siirrettyä lähiseudun radoille ja kaksi peruttiin. Konkurssiin hakeutumista pidettiin jo keväällä raviratayhtiön todennäköisimpänä vaihtoehtona.

Taustalla on Kainuun Ravirata Oy:n raskaasti miinuksella oleva talous. Tukiehtojen mukaan toiminta- tai palkintotukea ei voida myöntää vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmän täyttävälle taholle.

Aiemmin uutisoitiin jo, että Kajaanissa ei ravata totoraveja myöskään vuonna 2027, sillä yhtiö ei olisi ollut tukikelpoinen ensi vuonnakaan. Kainuun Hevosjalostusliitto ry esitti Hippokselle anomuksen järjestää kyseiset kolme kilpailupäivää Kajaanin raviradalla. Hippoksen hallitus kuitenkin katsoi, että tässä vaiheessa sillä ei ollut edellytyksiä myöntää virallista ravien järjestämisoikeutta Kainuun Hevosjalostusliitolle.

Hevosurheilu ei tavoittanut Kainuun Ravirata Oy:n puheenjohtaja Emmi Mannista kommentoimaan tilannetta.

Linkki Ylen uutiseen.