Yleisnäkymä Kajaanin raviradalta.
Kajaanissa piti ravata kaudella 2026 neljät ravit, mutta nyt ne peruttiin.Kuvituskuva: Anu Leppänen

Kajaanissa kohtalon kokous – "Minulla olisi intoa ja tahtoa vielä yrittää"

Hippoksen hallitus jakoi viime viikolla Kajaanin kesän 2026 ravipäivät uusiksi. Lisäksi se päätti korvaavat päivät vastikään perutuille Lahden ja Seinäjoen raveille.
Julkaistu

Kajaanille oli merkitty vuoden 2026 ravikalenteriin neljä ravipäivää. Maa- ja metsätalousministeriö ei kuitenkaan myöntänyt maakuntaratojen tukihaussa Kainuun Ravirata Oy:lle tälle vuodelle toiminta- eikä palkintotukea. Näin Kajaanin ravipäivien kohtalo jäi auki.

Nyt Hippoksen hallitus päätti myöntää Kajaanin päivistä perjantain 12.6.2026 Vieremälle. Päivä on profiililtaan lauantain pääravien tasoa. 23.6.2026 ravit siirrettiin Lieksaan. Päivä on valtakunnallinen arkiprofiilipäivä.

”Ravit haluttiin siirtää sellaiselle etäisyydelle Kajaanista, että kainuulaisten kilpailumahdollisuudet säilyvät. Siirto kesäradoille oli luonteva siksi, että kesäratojen tukihaku on vielä avoinna”, raviurheilujohtaja Arto Hytönen perustelee.

Elokuun kaksi päivää poistuvat kalenterista kokonaan. Maanantaina 3.8. kilpaillaan vain Loviisassa ja sunnuntaina vain 23.8. Lapualla.

”Kaksi kolmasosaa palkintorahoista saadaan kuitenkin jaettua, eikä loppuosuuskaan katoa alalta. Se jaetaan myöhemmin siirtomäärärahoina”, Hytönen mainitsee.

Lähde: Suomen Hippoksen tiedote

Ratayhtiön tilanne hankala

Kielteisen tukipäätöksen tultua Kajaanissa alettiin selvittää mahdollisuutta järjestää ravit Kajaanin radalla jonkun muun radan tai yhteisön toimesta, mutta sekään ei lopulta onnistunut.

"Musertava uutinen, vaikka siihen oli osannut jo varautua", puheenjohtaja Emmi Manninen huokaa.

Kainuun Ravirata Oy:n tilanne on päätöksen jälkeen hankala. Kassa on tyhjä, ja MT Hevosille yhtiön toimitusjohtaja Ari Komulainen kommentoi alkuviikosta konkurssin olevan todennäköisin vaihtoehto.

"Hallitus kokoontuu keskiviikkona päättämään, miten ja mihin suuntaan tästä jatketaan. Minulla olisi intoa ja tahtoa vielä yrittää, ja kesääkin on jo ideoitu, mutta hallitus tekee yhdessä päätökset", Emmi Manninen jatkaa.

Kävi miten kävi, kokonaan raviurheilu ei hänen mukaansa Kajaanissa lopu.

"Kaikkemme tehdään, että yhtiö selviäisi, mutta jos se ei selviä, pitää totta kai löytää tai perustaa joku toinen toimija järjestämään raveja. Toistaiseksi järjestetään harjoitus- ja paikallisraveja."

Hallitus vahvisti kokouksessaan myös korvaavat päivät Lahden 8.3. ja Seinäjoen 10.3. perutuille ravipäiville. Korvaavat ravit kilpaillaan Lahden Jokimaalla tiistaina 26.5. ja Seinäjoella torstaina 10.9.

Yleisnäkymä Kajaanin raviradalta.
Lukijan kynä: Kenen vuoro seuraavaksi?
Yleisnäkymä Kajaanin raviradalta.
Raviratojen tukipäätökset julki – Kajaani jäi kokonaan ilman tukea

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi