Eerika Koskenvalta ja Little Dream Big juhlivat Mikkelissä heinäkuussa.
Eerika Koskenvalta ja Little Dream Big juhlivat Mikkelissä heinäkuussa.Kuva: Anu Leppänen

Poniohjastajien kärkinimi: "Tässä on pitänyt laittaa itsensä, ja myös läheisenä, likoon"

Tänä vuonna 9-luokkalainen Eerika Koskenvalta on ajanut kilpaa jo 32 eri radalla.

Ladataan tähän alkuun pieni tilasto Eerika Koskenvallan ravivuodesta.

161 starttia, joista 56 voittoa (tilanne 28.11.). Voittoprosentti on kuskina 35 ja valmentajana 42. Parhaimmillaan Eerika Koskenvalta on ohjastanut samoissa raveissa peräti seitsemää eri ponia. Tämä tapahtui Seinäjoen poniraveissa 6.7. Voittoja tuli neljä.

”Silloin oli kiire, kun lähtöjen välit olivat lyhyet. Minulla on kuitenkin etukäteen suunniteltu lämmitykset ja vaihdot, eikä niihin mene aikaa. Jokaisen ponin kohdalla, meni hyvin tai huonosti, pitää nollata tilanne nopeasti. Ei voi jäädä murehtimaan tai juhlimaan, kun pitää miettiä tulevaa”, Koskenvalta toteaa.

Kaustisen Ponikuninkuusravien lauantaipäivänä 27.8.2022 kuudesta startista hän voitti tasan puolet. Ponikuninkuusraveista Koskenvalta ohjasti A-poneissa Little Darlingin kuningattareksi.

Kaiken kaikkiaan vuoden 2022 aikana Koskenvalta on ajanut kilpaa yhteensä 32 eri radalla akselilla Helsingistä Rovaniemelle. Kiirettä peruskoulun 9-luokkalaisella on pitänyt.

Kuningatar Little Darling, Eerika Koskenvalta ja Jenny Suomela
Kuningatar Little Darling, Eerika Koskenvalta ja Jenny SuomelaKuva: Roosa Lindholm

”En olisi voinut koskaan odottaa mitään tällaista kautta. Jo viime kausi oli älyttömän hieno. En edes tiedä, millä sanoilla kautta voisi kuvailla. Siihen on mahtunut paljon hienoa menestystä.”

Ylivertainen. Sen sanan hän löytää lopuksi. Mutta samalla hän toteaa, että tilastojen takana on paljon työtä, kilometrejä, rahaa, aikaa ja mielenkiintoa sekä kärsivällisyyttä. Tunteita unohtamatta.

”Tässä on pitänyt laittaa itsensä, ja myös läheisenä, likoon.”

Lähtölistat haltuun automatkoilla

Arki koostuu koulusta, poneista ja ravireissuista. Automatkat sujuvat yleensä lähtölistoja ja videokirjastoa katsellessa, toki myös koulutehtävien parissa.

”Syvennyn poneihin ja kanssakilpailijoihin, että tiedän, mitä muut tekevät.”

Hevosihmisen tavoin, Koskenvallan koulunumero uskonnossa on täysi 10, mutta matikka ei ole nelonen vaan ysi. Raviurheilu ei haittaa opiskelumenestystä, ja tulevaisuudessakin hän aikoo pitää lajin harrastuksena. Lukion jälkeen Koskenvalta suunnittelee oikeustieteellisen opintoja.

Savonan Urpo ja Eerika Koskenvalta Härmässä.
Savonan Urpo ja Eerika Koskenvalta Härmässä.Kuva: Anu Leppänen

Neljä ponia valmennuksessa

Tällä hetkellä hän harrastaa poniraviurheilua koko sydämestään. Valmennuslistalla on neljä ponia, Aarteen Ritari, Burning Babu, Pikku Jättiläinen ja 15-vuotias Kaunisrannan Hercules, joka on jäämässä radoilta pois ja toimii opetusponina.

Ponit asuvat omassa pihassa, ja hän suunnittelee jokaisen treeniohjelman yksilöllisesti ponin mukaan.

”Mietin itse treenit ja startit, mutta kotona keskustellaan näistä. Minulla on lahjakkaat ponit tallissa, ja niiden kanssa on kiva tehdä töitä.”

Koskenvalta antaa paljon kiitosta läheisilleen. Etenkin äiti Johanna Koskenvalta ja isäpuoli Toni Salo toimivat suurena apuna niin arjen kuin kisarumban mahdollistajina.

”Kun urani on lähtenyt nousuun, he ovat halunneet olla mukana nostamassa mua eivätkä ole jarruttaneet matkaani.”

Omien lisäksi Koskenvallalla on paljon lainaohjastettavia. Koskenvalta on ratsastanut ja ajanut ikänsä poneilla ja hevosilla. Hän uskoo, että hyvä näppituntuma erilaisiin eläimiin auttaa häntä kilpailuissa. Itseään hän kuvailee sanoilla kylmähermoinen ja itsevarma, kilpailuhenkinenkin hän on.

Kuluvan kauden huippuhetkistä korkeimmalle hän rankkaa luonnollisesti ponikuningattaruuden voiton. Siitä hän oli haaveillut uran alkumetreiltä lähtien.

Vaikka voitot ovat arvokkaita, eivät ne ole likimainkaan kaikki. ”On ollut hienoa nähdä eri raviradat ja saada ajaa erilaisilla poneilla.”

Ponikuningattaren tittelistä Koskenvalta toteaa, että sen tuomaa upeaa fiilistä on niin vaikea kuvailla, ettei hän oikein osaa edes aloittaa. ”Sen tietää vasta, kun sen on saavuttanut.”

Eerika Koskenvalta ohjasti Jalo Helminan Pikkuprinsessaksi Ponikuninkaallisissa. Oona Mattinen omistaa ja Viivi Mattinen valmentaa ponia.
Eerika Koskenvalta ohjasti Jalo Helminan Pikkuprinsessaksi Ponikuninkaallisissa. Oona Mattinen omistaa ja Viivi Mattinen valmentaa ponia.Kuva: Roosa Lindholm

Nuorissa on tulevaisuus

Koskenvaltaa harmittaa poniraviurheilun pieni näkyvyys ja harrastajien hupeneminen.

Sanonta ’nuorissa on tulevaisuus’ ei hänen mielestään näy raviurheilun kabineteissa tai radoilla konkreettisina tekoina. Hän kyllä ymmärtää, että vain muutamalla ponilla lähtöä on harmittava ajaa, mutta silti hän toivoo, että lähtöjä ei peruttaisi niin helposti.

”Jos ei pääse välttämättä kuin muutamaan starttiin vuodessa, tuntuu, että treenaaminen on mennyt hukkaan.”

Koskenvalta toivoisi enemmän nuorisotoimintaa. Hän muistuttaa, että laji on mahtava ja siinä saa toteuttaa itseään ja luoda korvaamatonta yhteistyötä ponien ja hevosten kanssa.

”Toivoisin, että radat mainostaisivat ponilähtöjäkin ja järjestäisivät nuorisotoimintaa. Poniravikouluille tarvittaisiin raviponeja, jotta harrastus mahdollistettaisiin niillekin, joilla ei ole mahdollisuutta omaan poniin”, hän toteaa.

”Jos meinaatte, että tämä laji (raviurheilu) jatkuu tulevaisuudessa, niin eihän se jatku, jos ei ole nuoria jatkamassa”, 15-vuotias nuori tokaisee päättäjien suuntaan.

Osa radoista saa Koskenvallalta kiitosta. Hän mainitsee, että Torniosta, Tampereelta ja Lahdesta voisi muut radat ottaa mallia.

”Lahdessakin on vasta hiljattain aloitettu nuorisotoiminta, mutta se on aloitettu hyvin. Toiminnan järjestäminen antaa aivan eri tavalla mahdollisuuksia nuorille.”

Eerika Koskenvalta ja Little Dream Big juhlivat Mikkelissä heinäkuussa.
Kokoaan suurempi Rolle – pienestä reppanasta tuli isojen tunteiden poni
Eerika Koskenvalta ja Little Dream Big juhlivat Mikkelissä heinäkuussa.
Poniravivaltakunta sai uudet kuninkaalliset
Eerika Koskenvalta ja Little Dream Big juhlivat Mikkelissä heinäkuussa.
Poniraviurheilijoiden ykkösviikonlopun ensimmäinen päivä on takana – "Täysillä huomiseen"

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi