Sukulinjat: Voitontahtoiset
Isä valmensi ja poika ohjasti H.V. Tuurin Suurmestariksi heinäkuussa 2021.Kuva: Anu Leppänen

Sukulinjat: Voitontahtoiset

Määrätietoisuus yhdistää isää ja poikaa. Ossi Nurmonen, 60, ihailee poikansa ajosilmää ja Iikka Nurmonen, 28, isänsä kaupantekotaitoja.

Iikka Nurmonen:

"Isän lapsuudenkodissa on ollut jo hevosia: yhtä, kahta hevosta kerrallaan. Sitä kautta kai isän kiinnostus hevosiin on tullut ja kasvanut.

Oma lapsuuteni oli onnellinen. Minulla oli kolme siskoa, ja isä ja äiti ja paljon hevosia ja työtä. Säännöt meillä oli aika tiukat ja niitä kunnioitettiin. Lapsuudenkotini on isän kotipaikka. Muistan, että ollessani pieni tilalle rakennettiin talo ja lisää talleja. Pienestä pitäen tungin talliin isän mukaan, innokkaammin kuin muut lapset. Halusin ja sain osallistua, mutta pakko ei ollut."

Sukulinjat

Sarjassa saman perheen hevosihmiset puhuvat toisistaan.

"Kun täytin 10, sain ensimmäisen ponin. Isä kengitti sen kerran, ja sen jälkeen pidin ponin itse kengässä. Sen kanssa opettelin kengittämään, mutta olin siihen mennessä 10 vuotta katsellut kuinka isä on kengittänyt.

Kyllähän isä on paljon opettanut, kun yhdessä on aina touhuttu ensimmäiset 20 vuotta. En minä missään muualla ole töissä ollutkaan, kotoa se perusta on tullut kengittämiseen, valmentamiseen, ruokintaan ja kaikkeen. Ja jos mies on Vuoden valmentajaksikin valittu, niin olisi sitä turhemmassakin paikassa voinut olla oppimassa.

Isä on aina tukenut, ja olen saanut tehdä sitä, mistä tykkään. Yläasteen aikaan vanhemmat antoi ukaasin, että johonkin jatkokoulutukseen pitää hakea. Kyllä minäkin sitten kuuliaisesti hain kauppakouluun, mutta siinäpä se sitten. Ysiluokan jälkeen kesällä isä kysyi, että milloinkas se koulupaikka piti varmistaa. Etsin siinä vaiheessa paperit ja katsoin, että viikko sitten. En sitten lähtenyt kouluun. Olisi siitä kyllä voinut olla tässä hyötyäkin.

Isä on määrätietoinen ja kova kauppamies. Hän on aina koittanut jotain kauppaa tehdä, oli oriasematoimintaa, ja aikanaan jo mansikkamaakin. Määrätietoisuus ja kunnianhimoisuus ovatkin hänen parhaita puoliaan. Mutta on se huonokin puoli välillä. Olemme molemmat sen verran voitontahtoisia, että eihän siinä aina kotimatkalla naurattanut, jos ajot menivät pikkupoikana pieleen. Kyllä ne joskus oli totisia kotimatkoja.

Muistutamme isän kanssa toisiamme voitontahdossa ja varmaan jonkunlaista määrätietoisuuttakin sieltä on tullut.

Nykyään kun olen asunut Ruotsissa, ei olla nähty samalla tavalla, mutta hevosista me edelleen puhumme paljon. Elämä on ollut aika työpainotteista, vaikka voisi sitä välillä jotain muutakin harrastaa.

Nuorempana isä antoi paljonkin ajo-ohjeita, mutta ei enää juurikaan. Sen sijaan sen isä on muistanut teroittaa, että töitä pitää elämässä tehdä. On sitä koitettu sitten noudattaakin, ja välillä ehkä vähän liikaakin.

Haluaisin oppia olemaan yhtä hyvä kauppamies kuin isä. Jos sitä osaisi paremmin tehdä kauppaa, saattaisi jäädä vähän eri tavalla rahaakin. Työtä tekemällä kun on paha rikastua. Kaupankäynnissä ja uusien asioiden keksimisessä isä on paljon parempi kuin minä."

Olemme molemmat sen verran voitontahtoisia, että eihän siinä aina kotimatkalla naurattanut, jos ajot menivät pikkupoikana pieleen.
Iikka Nurmosella ja isällä oli joskus totisia kotimatkoja

Ossi Nurmonen:

"Iikka oli lapsena jo urheilullinen ja määrätietoinen, ja tahtoi aina pärjätä urheilukilpailuissa. Hevoset häntä alkoivat kiinnostaa jo nuorena. Hän oli ehkä viiden vanha, kun istui lankkuaidalla ja katseli hevosia tarhassa. Iikka kysyi, miksi toisen hevosen takajalka menee enemmän taakse kuin toisen hevosen. En osannut vastata, miksi se niin on, paitsi että toisella oli suorempi kinner kuin toisella. Iikka seurasi hevosia tosi tarkalla silmällä jo silloin, miten ne liikkuvat ja ovat.

15-vuotiaana Iikalla oli sisäkorvan tulehdus. Hän joutui olemaan koulustakin pois viikon tai kaksi, kun tasapainoelin korvasta oli tulehtunut eikä hän pysynyt pystyssä. Poika makasi selällään sängyssä ja lopetteli puhelua. Kysyin, kenelle soitit, ja hän vastasi, että Länsimäen Jonnylle. Kysyin, että mitäpä juttelitte ja Iikka vastasi kertoneensa, että kärsii samasta viasta kuin Kontio. Se jäi mieleen, Jompella oli ollut samanlainen tulehdus.

Työhulluhan Iikka on. Meissä on samanlaista täydellisyyteen pyrkimystä. Nykyään osaan itse jo laiskotellakin, mutta Iikka tekee valtavasti töitä koko ajan. Hevoshommassa tietysti tiedetään, että vain täysillä tekemällä työtä pystyy pärjäämään. Mutta kun hevosen eteen voi tehdä niin paljon, eikä välttämättä silti ole itse koskaan tyytyväinen, eikä 110-prosenttisesti tekeminenkään riitä. Sen Iikka on varmaan perinyt vanhemmiltaan. On se sitten hyvä tai huono puoli, mutta voisi tässä maailmassa antaa joskus vähän periksikin.

Kilpailijana Iikka on tavallista parempi. Hänen keskittymiskykynsä on huippu, eikä hän hermostu ihmisiin eikä hevosiin. Esimerkiksi se Åby Stora Pris, joka käytiin ajamassa Midnight Hourilla (vuonna 2017, toim.huom), sykähdytti. Tikulla oli 120 000 euroa rahaa ja 40 000 oli tullut jo aiemmin samana päivänä. Niin vaan Iikka vei Robert Berghiäkin ihan 6–0 siinä lähdössä. Lähdön olisi voinut ajaa paljon huonomminkin.

Ravilähtö on niin helppo hävitä monella tapaa, ja onnistumiseen pitää kaiken osua kohdalleen. Myös Iikan ensimmäinen SM-voitto Timo Hulkkosen Surprise Lordilla jäi kyllä mieleen, se oli iso juttu silloin ja kertoo Iikan keskittymiskyvystä. Hän oli vasta 19-vuotias ja ajoi samana päivänä myös Derbyssä kolmanneksi Cherry Chapstickilla. Se on ollut Iikan haave koko ajan – tulla raviurheilijaksi – siihen hän on keskittynyt monta vuotta."

Niin vaan Iikka vei Robert Berghiäkin ihan 6–0 siinä lähdössä.
Ossi Nurmonen muistelee Iikan ohjastusta Åby Stora Prisissä

"Iikan huono puoli on kyllä autolla hurjastelu. Hänellä on aina kiire ja sitten tulee ajettua ylinopeutta. Ehkä hän on siinä vähän rauhoittunut nyt. Iikan paras puoli taas on rehellisyys. Hän sanoo suoraan kaikki asiat, joskus tuntuu, että vähän liiankin suoraan.

Aikaisemmin, kun Iikka vielä asui tässä, pelasimme paljon korttia, aamulla ja vielä illallakin. Se oli meidän yhteinen hommamme, mutta siinäkin me kyllä kilpailimme toistemme kanssa. Meillä on edelleen hyvä suhde keskenämme, ei nyt ihan päivittäin soitella, mutta säännöllisesti.

Iikalta olen oppinut, että hevosten on tänä päivänä oltava hyvin terveitä jaloistaan, että niillä pärjää. Iikka hoitaa hevosia paljon lääkärin kanssa, ja siinä olen muuttunut Iikan suuntaan.

Ihailen Iikan ahkeruutta ja tuntuu hyvältä, että hän jatkaa tätä työtä. On iso asia nähdä, mitä itse on tässä saanut aikaan, ja vielä pojasta polvi paranee."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi