Hevosurheilun synttäriviikko – tarjolla maistiaisia sisällöstä
Hevosurheilun pitkäaikainen toimittaja Harri Lind uppoutui historian syövereihin, ja selvitti, että Hevosurheilu-lehden edeltäjä Hevoslehti ilmestyi ensimmäisen kerran tammikuussa 1924, tarkalleen ottaen viikolla neljä. Varsinaista ilmestymispäivää ei lehdestä löydy, joten sen selvittäminen vaati hiukan salapoliisin työtä.
”Lehteen on painettu ainoastaan tammikuu 1924, ei päivämäärää. Luin läpi lehden uutiset ensimmäisestä ja toisesta lehdestä, ja niiden avulla sain selville tarkemman ajankohdan”, Harri Lind kertoo. ”Sain haarukoitua ilmestymisajaksi tammikuun viimeisen viikon.”
Lind tarkentaa, että Hevoslehden ensimmäisessä numerossa on uutinen, joka alkaa näin: ’Pohjois-Savon Hevosjalostusliiton ravikilpailut pidettiin sunnuntaina tammikuun 20. päivänä Kuopiossa kilpa-ajoradalla.’ Todettakoon myös, että uutisen mukaan raviurheilun kannattajia oli pakkasesta huolimatta saapunut seuraamaan kilpailuja aika runsaasti. Lehden on täytynyt siis ilmestyä tuon päivän jälkeen. Toisaalta lehdessä oli myös ilmoitus siitä, että helmikuun 1.päivänä Helsingissä pidettäisiin valtion orinäyttely. Lehti on siis ilmestynyt ennen sitä.
”Todennäköisesti ensimmäinen numero on ilmestynyt torstaina 24.1. tai perjantaina 25.1., sillä sen ajan menetelmillä lehteä ei varmasti ole painettu maanantaina, enkä usko, että vielä tiistainakaan, kun sivuilta löytyy uutinen sunnuntaina olleista kilpa-ajoista.”
Nyt elämme viikkoa neljä vuonna 2024 ja Hevosurheilu-lehti juhlistaa satavuotissynttäriviikkoaan julkaisemalla viime vuoden luetuimpia juttuja ilmaiseksi, jotta kaikki halukkaat pääsevät tutustumaan niihin. Julkaisemme kaksi uutta juttua joka päivä koko viikon ajan. Jutuista toinen käsittelee raviurheilua ja toinen ratsastusta, ja niitä valitessa olemme halunneet esitellä sisältöämme mahdollisimman monipuolisesti.
Juttujen lukeminen vaatii ainoastaan kirjautumisen ilmaisella Hevosurheilu-tunnuksella. Tunnuksen rekisteröiminen onnistuu klikkaamalla laitteesta riippuen sivun oikeassa yläkulmassa olevaa ihmishahmoa tai kirjaudu-tekstiä ja syöttämällä sähköpostiosoitteen.
Rekisteröitymisen jälkeen pääset alla olevista linkeistä lukemaan maanantain jutut ja myöhemmin kaikki viikon aikana ilmestyvät artikkelit.
Ravipuolelle valitsimme maanantaille rakastetun Sukulinjat-sarjan, jossa toisistaan puhuvat saman perheen hevosihmiset. Artikkelissa toisistaan kertovat Susanna ja Christa Packalén. Juttu on ilmestynyt alun perin toukokuussa 2023.
Ratsastuksessa tutustumme Ratsastuksen Legenda-sarjassa Kyra Kyrklundin mustaan oriin Matadoriin. Juttu on ilmestynyt alun perin maaliskuussa 2023.
Tiistain artikkelit voit lukea alta:
Keskiviikon artikkelit tässä:
Torstain artikkelit löydät alta:
Perjantain artikkelit voit lukea tästä:
Lauantain artikkelit:
Sunnuntain artikkelit: