Jääravit palaavat välivuoden jälkeen – ”Jääravit on sisäänheittotuote”
Jääravikauden 2026 avaavat 1.3. Kortesjärvi ja Kangasniemi. Kangasniemellä jääravit järjestetään joka toinen vuosi.
”Sponsorit saa paremmin mukaan, kun ei järjestetä joka vuosi. Ja onhan järjestelyissä aika iso homma. Päävastuu jää muutaman ihmisen harteille”, heihin kuuluva Terho Rautiainen perustelee.
Vaivanpalkkaa onnistuneesta tapahtumasta jää toisaalta mukavasti.
”Niillä rahoilla pidetään harjoitusrata kunnossa: ostetaan kivituhkaa ja pidetään traktori kunnossa ja tankattuna.”
Vähäluminen ja kylmä talvi on Rautiaisen mukaan ollut radan tekemiselle ihanteellinen.
”Auottiin rata ja polettiin lunta heti kun jää rupesi kestämään ja sitten pumpattiin jäälle vettä. Nyt jäätä rupeaa olemaan jo sen verran, että ravit pystyisi järjestämään vaikka heti. Jäätä pitää olla vähintään 40 senttiä”, Terho Rautiainen kertoo.
Paikka on vanha tuttu, palokunnan ranta keskustassa. Uutta on se, että rata on ensi kertaa 1600 metrin mittainen.
”Tarkalleen 1607 metriä, kun juuri mitattiin”, Rautiainen täsmentää.
”Suomessa ei ole ikinä ennen mailin radalla ajettu, ja kun tilaa on, päätettiin kokeilla sitä. Näin loiviin kaarteisiin pystyy laskemaan sen mitä hevonen menee, vaikkei olisi kokemusta jäällä juoksemisesta. Kaarresäde on 160 metriä.”
Kaksi vuotta sitten yleisömäärä oli 550. Terho Rautiainen uskoo siitä pantavan tänä vuonna paremmaksi.
”Paljon on ihmiset ainakin soitelleet, että ovat tulossa. Tällaisiin tapahtumiin tulee lapsiperheitä ja sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten raveissa käy. Toivotaan, että heistä muutamakaan innostuisi ja rupeaisi käymään raveissa muutenkin.”
”Jääravit on sisäänheittotuote”, Rautiainen korostaa.
Kortesjärvelläkin hyvä jäätilanne
Kortesjärvellä edelliset jääravit ajettiin kolme vuotta sitten.
”Koko talvi silloin jännitettiin, onko jäätä. Oli sitä, mutta ravipäivänä oli kauhea sää”, Kortesjärven Hevosjalostusyhdistyksen varapuheenjohtaja Hanna Autio muistelee naurahtaen.
”Viidet ravit ollaan meidän nykyisellä porukalla järjestetty kymmeneen viime vuoteen, ei siis ihan joka vuosi. Aikamoinen tekeminen vaaditaan, suurin syy on siinä. Yllättävän hyvin talkoovoimaa ja sponsoreita on silti taas löytynyt. Meillä on tekemisen meininki, vaikka paikkakunta on hyvin pieni.”
Tänä vuonna jäätilanne näyttää kuukausi ennen h-hetkeä hyvältä.
”Jäätä on huomattavasti enemmän kuin joskus on ollut pari viikkoa ennen raveja, yli 30 senttiä. Lunta on alettu polkea kelkalla, ja muutama viikko ennen raveja avataan rata.”
Yleisö ja kilpailijoita toivotaan paikalle yhteensä 500:ttä.
”Parhaina vuosina on ollut ylikin, mutta se riippuu paljon kelistä. Toivotaan pikkupakkasta ja hyvää säätä”, Autio sanoo.
Yhdistyksen kohta satavuotisessa historiassa raveja on järjestetty useallakin eri järvellä, mutta nyt on palattu Kortesjärven jäälle.
”Hyvä sijainti ison tien varressa ja matala, virtaamaton järvi”, Hanna Autio listaa syyt.
Äimärautio varavaihtoehtona
Iin Illinsuvannolla piti ravata myös vuosi sitten, mutta silloin lauha sää ja vesisateet sulattivat lumet ja jään pinnalle tuli ravien lähestyessä vettä. Ilmoittautumisia ei uskallettu siksi ottaa vastaan. Nyt Iin pitkä jääraviperinne on valmis jatkumaan 7.3. lauantaina.
”Iissä on ravattu jäällä 1930-luvulta asti, parhaana vuonna 1952 jopa kahdet ravit. Meillä on kilpailleet Allan Korpi vuonna 1954 Mainiolla ja Mikko ja Jorma Kontio. Puhemies ja Eri-Poika, joista molemmista tuli myöhemmin ravikuninkaita, aloittelivat uriaan Iin Jääraveista. Taas toivotaan laadukkaita hevosia ja hevosmiehiä paikalle. Sormea vaan sarjalle”, Rannikon Hevosseuran puheenjohtaja Marika Lohilahti kannustaa.
”Radan profiili on sama kuin Vermolla, vain kallistukset puuttuvat. Kaarteet on hyvät ja rata muutenkin tilava ja hyvä ajaa. Se on ollut kovin pidetty.”
Viime Iin jääraveissa vuonna 2023 oli noin 650 henkeä, ja siihen tähdätään jälleen. Perumisen vaaraa ei raveilla tällä kertaa ole.
”Illinsuvannolla on tällä hetkellä lähes 50 senttiä teräsjäätä, joten se kestää kyllä, mutta jos jään pinnalle nousisi jälleen vettä, ravit ajetaan Äimärautiolla”, Marika Lohilahti ilmoittaa.

